Valinnanvaraa asumiseen

0

Kodin rakentaja on innoissaan, kun saa oman pesän valmiiksi ja itselleen sopivaksi. Remontoija nauttii, kun asuminen tulee toimivammaksi ja viihtyvyys seinien sisällä lisääntyy.
Viime vuonna Somerolla rakennettiin uusia omakotitaloja 11, loma-asuntojen lupia myönnettiin 54 ja rakentamiseen johtavia ilmoituksia tehtiin 56. Vuosi on kaukana huippurakennusvuosista, mutta koko ajan tekeillä on jotain.
Kaupunki on ollut ahkera rakennuttaja. Palveluja on sitä kautta saatu paremmiksi. Viimeksi on valmistunut uimahalli ja tekeillä on vanhusten palveluasumisen yksikkö.
Lastenlaulussa muurahainen ahertaa kekonsa eteen, heinäsirkka soittaa viuluaan ja hyppii sinne tänne, sääski surraa parvessa ja sinikello käy nukkumaan. Asumisvaihtoehtoja tarvitaan, sillä meitä on moneksi.
Rakennusten pitää joustaa. Niitä tulee voida muunnella, kun tarpeet, elämäntilanteet ja asumismuodot muuttuvat. Ihmiset liikkuvat, työpaikat vaihtuvat, lähdetään opiskelemaan ulkomaille ja niin edelleen. Poissaolonsa ajaksi kotia voisi lainata muillekin.
Kun yksilöllisyys ja yksinasuminen lisääntyy, kasvaa tarve yhteisöllisyyteen ja turvan hakemiseen muista ihmisistä. Tähän rakennuttajien ja rakentajien tulee varautua. Somerolla pää on avattu. Lamminniemeen on nousemassa ikäihmisten kampus, jossa asumisen liki on turva- ja hoivapalveluja.

Lue myös:  Somerolla ajellaan selvin päin?