Didim
KSM härkätie2018

Viimeistä viedään

Käsissäsi on Somero-lehden 90-vuotisjuhlavuoden viimeinen numero. Lehtiä ilmestyi yhteensä sata kappaletta.
Juhlavuoden kunniaksi olimme mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia. Aloitimme alkukeväästä paikallista muotia esittelevällä  näytöksellä ja jatkoimme rock-illan merkeissä kahden paikallisen bändin voimin.
Syksyllä tarjosimme lukijoillemme kakkukahvit ja käynnistimme Vuoden paras -kilpailun, joka huipentui upeaan gaalaan. Tämän kilpailun tuloksista saamme nauttia vielä ensi vuonnakin, sillä lehti tulee haastattelemaan kaikki illan aikana tittelin saaneet henkilöt. Vuoden ilopilleri ja somerolainen on jo esiteltykin,  tässä uudenvuodenlehdessä kerromme, mikä mies on tyylikkäimmän tittelin saanut Joni Rintamaa.
Vaikka juhlat meidän osaltamme on nyt juhlittu, on niitä Somerolla luvassa ensi vuodeksikin. Esimerkiksi Someron Yrittäjät ja Yrittäjänäiset täyttävät pyöreitä kymmeniä.
Mutta löytyy mielenkiintoista kerrottavaa arjestakin. Jatkamme esimerkiksi Kiiruun koulun etenemisen seuraamista. Toivottavasti vireä ja monipuolinen keskustelu yleisönosastossa käy myös yhä kiihkeänä.
Ensi keväänä käydään myös eduskuntavaalit, joissa saamme jännittää peräti kolmen oman kansanedustajaehdokkaan menestymistä. Nettikyselymme perusteella 55 prosenttia somerolaisista ei usko ihmeeseen, mutta 43 prosenttia arvelee ainakin yhden heistä pääsevän Arkadianmäelle.
Innokkaat talkoolaiset puuhaavat jo monenlaista mielenkiintoista tapahtumaa kesää varten. Sen verran on jo uutisoitukin, että ainakin Baddingin tuotannosta ja muutenkin nostalgisista tunnelmista tullaan nauttimaan.
Somero-lehti lähtee ensi vuonna kulkemaan kohti sadan vuoden virstanpylvästä. Viihtykää yhä rinnallamme.
Oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2015!



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry