torstai 15. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: helmikuu 2015

Virkamiestä arvostetaan

"Hän on osaava, innostava ja aikaansaava, hänen kanssaan on mukava tehdä yhteistyötä paikkakunnan matkailun edistämiseksi. Hän on koonnut yhteen paikkakunnan matkailuyrittäjät, järjestänyt onnistuneet Matkamessut,...

Poliisi suomii parkkeeraamisia

Poliisi antaa huutia siitä, miten Kiiruuntiellä, Rostinkulman nurkalla parkkeerataan autoja. Autojen sillisalaatti tukkii liikennettä ja vaarantaa autojen seassa jalan puikkelehtivat koululaiset. Vihaisia kommentteja tulee...

Nastat ja nopeus kannattaa muistaa kävellessäkin

Kaatumiset aiheuttavat Suomessa vuosittain satojen miljoonien eurojen sairaanhoitokustannukset. Summa perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioon. Paitsi, että kaatumiset aiheuttavat inhimillistä kipua ja kärsimystä, ne näkyvät...

Satumaasta tulee Onnen maa

Someroa on kehuttu musiikin innoittamana vuoroin Paratiisiksi, vuoroin Satumaaksi. Mutta ensi kesänä täältä löytyy Onnen maa. Lue lisää 24.2.2015 lehdestä

Maidontuotannon murros on kova

Keskilehmäluku Suomessa oli viime vuonna 33 eläintä tilaa kohti. Varsinais-Suomessa keskilehmäluku oli 39. Ennusteet vuodelle 2020 on kerätty tuottajakyselyinä. Niiden mukaan keskilehmäluku Suomessa kasvaa...

Valikoimat ja hävikki kasvavat

Kaupan tuotevalikoimat kasvavat. Kuluttajan silmiin se näkyy etenkin maitohyllyillä. Erilaisia jogurtteja, maitojuomia, rahkoja ja terveysvaikutteisia tuotteita riittää niin, että moni kuluttaja kauhistuu tavarapaljouden edessä. Lisääntyvät...

Lauantai-iltana ravintolassa Timo Kotipellon kanssa

Somero-lehti vietti lauantai-iltaa legendaarisessa Hämeenportissa. Mukana menossa oli supertähti Timo Kotipelto. Lue lisää 20.2.2015 lehdestä

Kesäduuni pankin piikkiin

Ensikosketus työelämään on nuorille tärkeää. Siksi OP Lounaismaa ja OP Valkeakoski haastavat kaikki OP Ryhmän osuuspankit työllistämään 15–17-vuotiaita nuoria kahden viikon kesätöihin yleishyödyllisiin yhdistyksiin....

Somerolainen maanrakentaja ja aktivisti Jari Ahlfors (sit.) Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokkaaksi

Jari Ahlfors kertoo olevansa perhekeskeiset perusarvot omaava pitkän linjan aktivisti. Hän on huolestunut nykykehityksen suunnasta, jossa ihmisen arvoa mitataan rahassa. Ahlfors valitsi IPU:n, koska kokee...

Mille sijalle Somero sijoittuu väen iäkkyyden perusteella?

Kun Suomen kuntia vertailumittariksi otetaan väestön ikääntyminen, asuu Suomen vanhinta porukkaa Luhangalla. Sen 763 asukkaasta 40 prosenttia  on yli 65-vuotiaita. Suomen nuorin porukka löytyy...