tiistai 13. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: helmikuu 2015

Historianopettajan matkassa

Someron lukion jo eläkkeellä oleva historianlehtori Leeni Tiirakari matkustelee mielellään Euroopan asutuilla seuduilla. Leeni aukaisee Somero-lehdessä matka-arkkunsa ja kertoo, mitä  on matkoillaan nähnyt.  Viron...

Somerolaislaulajat esiintyvät Stadikalla

Helsingin Olympiastadionilla järjestetään 24. huhtikuuta tapahtuma, jossa lavalle nousee myös kaksi somerolaista laulajaa . Lue lisää 17.2.2015 lehdestä

Iloitaan menestyjistä

Lehdessä on tänään iloisia uutisia. Somerolaiset laulajalupaukset Tiina Sulander ja Rainer Lindeman voittivat kehitysvammaisten laulukilpailun Salossa. Voiton myötä heitä kysyttiin esiintymään Tavikset Stadikalla -tapahtumaan...

Urheilutie pyhitettiin asukkaiden käyttöön

Uutuuttaan hohtavat liikennemerkit kieltävät nyt Urheilutiellä ajamisen, vain kulku pihoille on sallittu. Urheilutien varren asukkaat ovat kärsineet pitkään autorallin haitoista. Teknisen johtajan Marko Mäkisen kanssa...

Pidetäänkö tänä vuonna Vuoden paras -gaalaa?

Somerolla järjestettiin viime vuoden lopulla yleisöäänestys vuoden parhaista somerolaisista. Haettiin muun muassa vuoden nuorta, senioria, asiakaspalvelijaa, tyylikkäintä, virtuoosia, ilopilleriä, talkoolaista, niin kulttuuri- kuin liikuntatekoa...

Somero-lehden toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen siirtyy hallituksen kautta eläkkeelle

SSS-konsernin, johon Somero-lehti kuuluu,  pitkäaikainen toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen jää eläkkeelle. Kirjonen korostaa muutoksen tapahtuvan asteittain. Hän siirtyy huhtikuun lopussa toimitusjohtajan työstä yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. – Hoidan...

Poliisi muistuttaa, että lomaliikenteessä maltti on valttia

Varsinais-Suomessa vietetään hiihtolomaa ensi viikolla. Liikennemääriin ei hiihtolomalla Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella ole oleellista vaikutusta, eikä ruuhkaantumista ole odotettavissa. Poliisi suuntaa valvonnan pääpainon hiihtoloman alkamis- ja...

Hyvää ystävävänpäivää!

T: toimituksen väki

Ympäristöministeri tulee Somerolle maanantaina

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen tulee käymään Somerolla ensi maanantaina. Ministeri sekä mahdollisesti myös Suomen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaita on tavattavissa iltapäivällä ABC:n liikennemyymälässä. Grahn-Laasonen valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi 2011. Kokoomuksen...

Lukio kehittyy ja uskoo yhteistyöhön

Abiturientit elelivät torstaina railakasta penkkarihumua, joka jatkunee viikonvaihteen yli. Riemun on pikapuoliin vaihduttava lukemiseksi, jotta toukokuussa saa luikauttaa ilmoille gaudeamus igiturin. Tänään lukion vanhat tanssivat...