Nostalgian laajeneminen toivottavaa

0

Nostalgiaviikko sujui vilkkaan hulinan merkeissä. Oli ällistyttävää, mutta samalla hyvin mukavaa huomata, miten runsaasti nostalgian ympärille koottu teemaviikko kokoaa ihmisiä yhteen. Täällä pyörineet nostalgikot eivät olleet pelkästään somerolaisia, vaan mukaan mahtui suuri joukko todella kaukaa, varta vasten Somerolle suunnanneita ihmisiä.
On jo nostettu esiin toiveita, että viikko täyttyisi edelleen. Muun muassa Muotiputiikki Helmen yrittäjä Anita Hallapelto kannustaa siihen suuntaan kovasti. – Tämä viikko on mahtava mahdollisuus tehdä Someroa tunnetuksi ainutlaatuisella idealla, hän sanoo.
Nostalgiaviikon laajentamiseen on syytä suhtautua vakavasti, mutta samalla tietysti suurella innostuksella. Tässä, jos missä on Someron paikka houkutella väkeä luokseen uudella tavalla.
Ilmiön syyt ovat osin nostalgiassa, joka toki on muodissakin aika ajoin. Toinen merkittävä syy Nostalgiaviikon nousukiidossa on ajankohta. Esimerkiksi autoharrastajat ovat kesäkauden alussa hyvin halukkaita lähteä tuulettamaan hiuksiaan avoautossa, näyttäytymään ja tapaamaan saman henkisiä ihmisiä.
On helppo päätellä, että Suomen suvesta juuri Somero on löytänyt mahtavan ajankohdan helatorstaihin liittyvästä viikonlopusta. Myös muiden keskustan yrittäjien kannattaa liittyä mukaan nostalgiatalkoisiin. Tänä vuonna onnistuneita tapahtumia oli ydinkeskustan ulkopuolella, esimerkiksi Hovilassa ja Pellavakeskuksessa. Miksei siis ensi vuonna koko keskustan alueella!

Lue myös:  Ei ole tulella leikkimistä