Lietelanta mustasi Häntälän notkojen veden

0
Kuva Simo Päivärinta
Kuva Simo Päivärinta

Kerkolan ja Häntälän alueella Rekijoessa havaittiin torstaina 13.8. huomattava määrä lietelantaa, joka oli muuttanut veden mustaksi ja haisevaksi.
Saastumisen syyksi selvisi joen yläjuoksulla Kaurakedossa olevan lehmätilan noin 2 400 kuutiometrin lietelantasäiliön repeäminen. Lehmänlantaa pääsi valumaan ilmeisesti useita päiviä ojien kautta Rekijokeen.
Vuoto saatiin tukittua sekä säiliötä tyhjennettyä vielä torstai-illan aikana  illan aikana. Lisää lietelantaa ei enää karkaa.
Rikosylikonstaapeli Heikki Anttila kertoo vahingon näkyneen monilla tavoin.
– Torstai-iltana Murronkulmantien sillan kohdalla  joen vesi oli ihan mustaa, vaahtoavaa ja haisi karjanlannalta. Vedessä oli kuolleita kaloja, joista osa oli luultavasti painunut pohjaan näkymättömiin.
Anttila huomauttaa, että vuodon on täytynyt olla  iso. Säiliö oli varsin uusi, mutta jostain syystä betonielementtien välinen valusauma oli päässyt repeämään.
– Joen vesi oli siinä vaiheessa likaantunut noin 10 kilometrin matkalta. Rikosta asiassa ei epäillä. Teko ei ole ollut tahallinen eikä  laiminlyönti, vaan pelkästään vahinko.

Lue lisää 18.8.2015  lehdestä

Lue myös:  Joulukalenteri 16.12.