tiistai 13. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: lokakuu 2015

Sumuinen tie voitti

Someron Kamerakerhon kuukauden kuvan aiheena oli Tie. Parhaaksi kuvaksi valittiin Mikko Hovilan otos.

Turvallisuus on yhteinen asia

Viime viikkojen aikana Joensuun koulun liikennejärjestelyt ovat aiheuttaneet somerolaisissa melkoisen määrän hämmennystä ja epätietoisuutta. Vanhemmat ovat puikkelehtineet työkoneiden seassa. Lapset ovat menneet sieltä, mistä...

Minä ja Somero-lehti

 

Mitä teemaviikolla tapahtuu?

Valtakunnallista vanhusten viikkoa vietetään 4.–11. lokakuuta. Somerolla on järjestetty tapahtumia ikäihmisten iloksi. Tiistaina 6. lokakuuta ravitsemussuunnittelija, elintarviketieteiden maisteri Taija Puranen luennoi päivällä Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen juhlasalissa....

1985: Seurakuntakeskus Järnströmin tontille

Perjantai, 27. syyskuuta 1985 Äänestyksiä edeltänyt keskustelu eteni rauhallisen asiallisena. Eniten kirkkovaltuuston jäseniä askarrutti molempia rakennuspaikkojen määperä, jonka arveltiin nostavan merkittävästi kustannuksia. Kokouksessa tuli...

Futsal-Liiga käynnistyy

  Futsal-Liiga käynnistyy Someron Voima Futsalin osalta huomisella kotiottelulla espoolaista Golden Futsal Teamia vastaan. Molemmat lukeutuvat futsal-asiantuntijoiden ennakkoarvioissa sarjan ennakkosuosikkeihin. SoVo Futsalille alkava kausi on viides...

Tuli tuhosi hirsitalon

  Varha, hirsinen omakotitalo paloi korjauskelvottomaksi viime yönä. Jäljelle jäi vain hirsikehikkoa. Asunnon omistajat eivät olleet paikalla. Palon havaitsi Turuntiellä ajanut ambulanssihenkilökunta, joka näki loimotusta pihalta. Pelastuslaitos...

Mistä leikataan?

  Kiiruun koulun rakentaminen sen kuin viivästyy. Tekninen johtaja Marko Mäkinen joutui teknisen lautakunnan kokouksessa esittämään piirustusten palauttamista uuteen valmisteluun. Lautakunnan jäsenet kannattivat yksimielisesti Mäkisen esitystä,...

Poliisin neuvot varkaiden varalle

  Mieskolmikko sai aikaiseksi miljoonavahingot murtauduttuaan koteihin, mökeille, perikuntien autiotaloihin ja työmaille ympäri Suomea. Pirkanmaalta oleva kopla teki murtokeikkoja myös Somerolla. Miehet etsivät murtokohteensa pääasiassa autojen...

Kansa odottaa tasapuolista leikkauslistaa

Valtakunnassa on pitkään pohdittu, mistä ja miten valtion tulee säästää, jotta Suomi saadaan nousuun. Hallitus on sanonut ongelman olevan kaikkien suomalaisten yhteinen, ja pyytänyt...