Turvallisuus on yhteinen asia

0

Viime viikkojen aikana Joensuun koulun liikennejärjestelyt ovat aiheuttaneet somerolaisissa melkoisen määrän hämmennystä ja epätietoisuutta. Vanhemmat ovat puikkelehtineet työkoneiden seassa. Lapset ovat menneet sieltä, mistä kulloinkin ovat päässeet.
Urakoitsija pyrki tekemään parhaansa, heitä ei voi osoittaa syyttävällä sormella. Vehmaalainen urakoitsija ei luultavasti etukäteen voinut ymmärtää, että somerolainen menee vaikka läpi harmaan kiven, jotta kävelymatka jää mahdollisimman lyhyeksi.
Läheskään kaikista lehtijutuista ei tule palautetta toimitukseen. Heikintien liikennettä perjantaina käsitelleestä jutusta tuli. Yleisin kommentti oli, että hyvä kun oma lehti kertoi, mitä asiassa on tapahtunut ja millä tavoin Joensuun koulun kulmilla nyt liikutaan.
Moni vanhempi on seurannut liikenteen kaoottisuutta huolissaan. Eka- ja tokaluokkalainen, eikä aina vanhempikaan lapsi havainnoi vielä täysin, mitä hänen ympärillään tehdään ja tapahtuu.
Ihmettelyä on herättänyt sekin, miksi tieremontti pitää ajoittaa syksyyn. Aiheellinen kysymys on, miksei urakoitsijaa tilattu ja töitä tehty kesällä. Silloin koululla olisi ollut hiljaista ja työmiehillä työrauha.

Lue myös:  Osallistumalla tulee kuulluksi