Didim
KSM härkätie2018

1985: Hämeenportti täytti 25 vuotta

Tiistai, 19. marraskuuta 1985

Keskiviikkona oli neljännesvuosisadan täyttymistä juhlistamassa osa ravintolan alkuaikojen henkilökuntaa. Vanhaksi tutuksi he paikan vielä tunnistavat, vaikka muutoksia onkin tapahtunut sekä ympäristössä että toiminnassa. Nyt saa esimerkiksi tilata alkoholia tilata ilman ”oheisvoileipää” mikä ei tullut kysymykseen 60-luvulla. Silloin piti ruokaa myydä mahdollisimman paljon myös ravintolan ulkopuolelle, jotta juomatilit saatiin tasoitettua.
Nyt saa siis tilata juomansa ruoan kera tai ilman. Alkoholin ”vapautumisen” alkuakoina oli Hämeenportissa myynti kovasti juomapainotteista, mutta viime aikoina on tapahtunut kehitystö ruokailun suuntaan. Tämä on ravintolapäällikkö Laineen mielestä hyvä asia, sillä ruokailuhan se ravintolatoiminnan perusta on.
Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen Hämeenportilla menee hyvin. Ravintolassa riittää väkeä niin yleisissä kuin yksityistilaisuuksissa ja hotellihuoneita varataan tasaiseen tahtiin.

Suurimpana huolenaiheena ravintolapäällikkö Laine näkee työvoiman saannin vaikeutumisen. Tällä hetkellä Hämeenportti työllistää kuusitoista ihmistä ja lisää tarvittaisiin.
-Somerolla ei ole riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa, jotta kaksi paikallista ravintolaa voisivat tulevaisuudessakin pyörittää toimintaansa täydellä teholla. Toivottavasti työntekijöitä saadaan kuitekin jostain, toivoo Laine.

 



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry