Didim
KSM härkätie2018

Treenishortsit vaihtuvat valkolakkiin

Ylioppilaslautakunnan julkaisemat lopulliset yo-kirjoitustulokset ovat keränneet abeja takaisin lukulomilta Halikon lukion aulaan kärkkymään. Yleisurheilija Elina Kakko ja koripalloilija Miro Patrakka puristavat käsissään pieniä paperilappusia muiden ikätovereidensa tapaan. Lapuista voi lukea koko lukiouran päättäneiden ylioppilaskirjoituksien tulokset muutamalla sanalla.

On perinteisen urheilijakysymyksen paikka: Miltä nyt tuntuu?

Ei voi muuta kuin sanoa, että hyvältä tuntuu, Perttelin Peikkojen yleisurheilijalahjakkuus Kakko naureskelee.

Vaikka suoritukset ovat nyt selvät ja lakki varma, ottaa kaksikko rauhallisesti. Suurin ilon hetki koettiin jo viimeisten kirjoituksien kohdalla, kun kynät ja kirjapinot sai sulkea lopullisesti pois silmistä.

Sen jälkeen ei ole tarvinnut paljon kirjoituksia ajatella.

Kakko kirjoitti neljän pakollisen aineen lisäksi kaksi ylimääräistä ja Patrakka yhden. Urheilijanuorten ei tarvinnut jännittää lakin saantia lopullisten tuloksien julkistuspäivään asti, sillä molemmat selviytyivät kirjoituksista kunnialla.

Meillä kummallakaan ei ollut pelkoa siitä, että juhlia ei tulisi, Vilppaan Vikingseissä pelaava Patrakka kertoo.

Kakko ja Patrakka ovat urheilleet pienestä pitäen, joten kaikkea peleihin, kisoihin, leireihin ja treeneihin käytettyä aikaa on miltei mahdotonta mitata. Kakko treenaa seitsenottelulajeja lähes joka päivä, ja Patrakka joutui pistämään pelishortsit jalkaan jopa yhtenä kirjoituksia edeltävänä iltana. Loukkaantumisiakin on tullut, mutta niistä on selvitty.

Kirjoituksiin lukemisen ohella treeni- ja vapaa-ajan toimivaksi palapeliksi kokoaminen tuotti välillä vaikeuksia, mutta kaksikko selviytyi lukiosta kunnialla yhtä matkaa muiden ikätovereidensa mukana. Nuoret eivät usko, että valkolakin metsästys olisi ollut heille sen vaikeampi paikka kuin muillekaan.

Se on vaan kiinni siitä, kuinka paljon lukemiselle järjestää aikaa, Kakko selittää.

Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että kirjoitukset jännittivät enemmän kuin mitkään urheilukisat koskaan. Eväsruokien ja -juomien etiketit tuli teipata piiloon ja tarkistaa kymmenen kertaa, ettei vaan kännykkä unohtunut taskuun.

Kyllähän se oli kuumottavaa, Patrakka myöntää.

Kesällä Kakko treenaa ja käy kisoissa, kun taas Patrakka on löytänyt itselleen kesätyöpaikan. Sitä ennen he saavat kuitenkin painaa valkolakit päähänsä gaudeamus igiturin saattelemina.

Teksti ja kuvat: Tessa Toni, SSS



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry