torstai 15. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: kesäkuu 2016

Suomalaisen loman resepti: Neljä viikkoa heinäkuun alussa

Kesäloman pitää alkaa heinäkuun alussa, ja sen ihannekesto on neljä viikkoa putkeen. Tätä mieltä on varsinaissuomalainen nettikyselyssä. Neljännes vastaajista haluaa aloittaa lomansa heinäkuun alussa...

Kirkkaasta vedestä tuli sameaa

Somerolla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt ja Hovilan kartanoon Somerolle palannut Matti Torkkomäki on muun muassa luontokuvaaja. Monen muun kuvaajan tavoin hän on luontotarkkailija, joka...

Valtuusto valmis vastaanottamaan Lamminniemen

Valtuusto oli viime kokouksessaan valmis ottamaan Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen kaupungin hoteisiin. Pykälän käsittely herätti valtuutetuissa vain muutamia kysymyksiä. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Jouko Elo (sd.) varmisteli, että...

Rauhallista juhannusta!

    Hyvää juhannusta kaikille lukijoillemme! T: Somero-lehden väki

Somerolla nousee kymmenen uutta mökkiä vuodessa

Somerolla rakennetaan keskimäärin 10 mökkiä vuodessa. Mökkien lukumäärä on noussut Somerolla 49:llä viimeisen viiden vuoden aikana. Vuoteen 2000 verrattuna mökkejä on tullut noin 150...

Testaa minkälainen mökkeilijä olet!

Mitä teet ensimmäisenä, kun saavut mökille? Entä mitä rituaaleja kuuluu mökkisaunaan? Tee leikkimielinen testi ja tiedät, mihin mökkeilijäporukkaan kuulut. Jos rohkenet, voit myös jakaa testin...

Kännykkä jää mökkisaunan ulkopuolelle

Sauna kuuluu mökkielämään kiinteästi. Mökkeilyn yhteydessä suomalaisista saunoo 82 prosenttia, kertoo kiuas- ja saunatuotevalmistaja Harvian teettämä kyselytutkimus. Saunasta uimaan haluaa yli 70 prosenttia vastaajista. –...

Somerolaiskaksikko viihdyttää Raumanmerellä juhannuksena

  Juhannuksena Rauman Otanlahdella juhlitaan jälleen tanssimusiikin tahtiin. Viimeksi vuonna 2011 järjestetty ja parhaimmillaan lähes 100 000 kävijää kerännyt festivaali, Raumanmeren juhannus, on buukannut esiintyjikseen viihdemusiikin...

Miksi se on niin vaikeaa? Sääennuste juhannukselle muuttuu päivittäin

Juhannussään ennustaminen on saanut tänä vuonna surkuhupaisia piirteitä. Kun yhtenä päivän ollaan iloittu ennustetusta hellesäästä, seuraavan päivänä uusi ennuste lupaa sateita. Ennusteet ovat muuttuneet...

Pinkit rehupaalit tukevat Rintasyöpäyhdistyksen toimintaa

  Naiset ovat maaseudun ja maatalouden tärkeä voimavara. Raisioagron pinkin värinen käärintäkalvo ei ainoastaan tuo maaseudulle värikkäitä rehupaaleja, vaan tekee myös hyvää. Pinkeillä paaleilla tuetaan...