Kesäteatterin moniottelijat

0

Paimiolainen Pauliina Salonius ohjaa tänä kesänä Zorron Ruskon kesäteatteriin, Mooseksen perinnön Salon Teatteriin ja näyttelee pääosaa Niskavuoren Heta -näytelmässä Paimion kesäteatterissa. Ohjaaminen on työtä, mutta näytteleminen on harrastus, kertoo Salonius. Viimeksi hänet on nähty lavalla Salossa kolme vuotta sitten. Se tapahtui yllättäen, sillä Saloniuksen ohjaaman näytelmän yksi päähenkilö sairastui äkillisesti ensi-illan jälkeen. Ohjaaja nousi lavalle paikkaamaan loput esitykset tärkeässä roolissa.

Miten on mahdollista tehdä kolmea kesäteatteria yhden kesän aikana?
– Kiireinen kesä on tulossa. Monet ystävät ovat kysyneet, että olenko hullu tai miten aion selvitä tästä. Mutta olen onneksi pystynyt aikatauluttamaan kaiken jo hyvissä ajoin. Näytelmien näyttämötreenit ovat alkaneet tammikuussa. Ruskon ja Salon roolitukset tein jo viime syksynä, naurahtaa Pauliina Salonius.

Onko ollut päiviä, jolloin olisi treenattu kaikkia kolmea näytelmää?
– Ei onneksi ole ollut, mutta on ollut päiviä, jolloin on harjoiteltu kahta näytelmää.

Miten aikatauluttaminen on onnistunut?
– Zorron ja Mooseksen perinnön aikataulut olivat jo minulla valmiina, mutta odottelin vielä tietoa Hetan roolituksesta. Kun se sitten valmistui, niin jouduin vähän muokkaamaan muiden aikatauluja. Onneksi en ollut niitä vielä julkistanut.
– Tärkeintä on, että kaikki kolme näytelmää ovat eri aikoina ensi-illassa.

Vieläkö kesänäytelmiä voisi olla lisää vai menetkö jo äärirajoilla?
– Mennään äärirajoilla, ei tämä ole minun kesälleni tyypillistä. Lisäksi tässä ovat olleet käynnissä Uudenkaupungin Teatterin suurtuotannon eli Kalle Aaltosen morsiamen harjoitukset. Näytelmä tulee ensi-iltaan syksyllä.
– Sen olen huomannut, että muisti ei ole vielä mennyt. Vannotutin ja olen ollut sen verran armoton itselleni, että päätin, että harjoituksissa on osattava teksti, enkä käytä tekstivihkoa. Sen olen pitänyt, ja siitä olen ylpeä.
– Kotijoukot kannustavat minua tässä kiireessä. Saan olla päivisin kotona puolitoistavuotiaan poikani kanssa. Se on tärkeää.

 

”Kevät on kiireisintä aikaa”

Turkulainen teatteripedagogi Laura Hurme on mukana kahdessa kesäteatterissa. Nutturlan makasiiniteatteriin Nousiaisiin hän ohjaa Dave Freemanin Kunnon komedian. Lisäksi Hurmeen Terve tyttö -teatteriryhmä tekee ja esittää Kaarinan Mattelmäessä esityksen nimeltä Varasta ennen. Terve Tyttö -ryhmä on tehnyt näytelmään käsikirjoituksen ja ohjauksen ja myös esittää sen. Hurme vastaa Varasta ennen -esityksessä erityisesti musiikin sävellyksestä ja sanoituksesta.
Kesäteattereiden lisäksi teatterin moniosaajalla on työlistalla ystävien levynjulkistamiskiertue, jossa Hurme toimii pianistina. Lisäksi syksyn Teuvo-musikaalin harjoitukset ovat jo käynnissä.

Miten tässä kaikessa pysyy kärryillä?
– Kevät on minun tapaiselleni freelancerille kiireisintä aikaa. Opetustyöt ovat vielä käynnissä ja samaan aikaan treenataan kesän näytelmiä. Toisaalta näin se vain menee, jos toimii vapaana toimijana tällä alalla, toteaa Laura Hurme.
– Laskin, että minulla oli maalis-toukokuussa yhteensä kuusi vapaapäivää kolmen kuukauden aikana. Tämä vaatii organisointia, mutta onneksi myös työt ovat erilaisia. Teen myös esimerkiksi koreografioita.

Minkälainen kesän aikataulusi on?
– Nutturlan ensi-ilta on Nousiaisissa ennen juhannusta. Ehdin pitää vähän lomaakin ennen kuin aloitamme Terve tyttö -ryhmän kanssa tiiviin treeniviikon Mattelmäessä. Esitys on suunniteltu ja valmisteltu, mutta se hiotaan lopulliseen muotoon juuri ennen ensi-iltaa.

Mikä on suomalaisen kesäteatterin salaisuus?
– Vastaavaa ei taida löytyä oikein mistään muualta. Huomasin esimerkiksi Tarvasjoella ohjatessani, että kesäteatterin juju on yhteisössä. Teatteriin tullaan katsomaan naapurin Liisaa, joka on näyttämöllä. Kesäteatteri on omalla tavallaan hyvin paljasta, kaikki tapahtuu silmien edessä, eikä valoja voi sammuttaa välillä. Kesäteatteria tehdään yleensä harrastajien voimin. Heillä kaikilla on intohimo teatteriin. Se on yhteinen ja se luo ryhmän.

 

Hekin ahkeroivat

  • Terve tyttö -ryhmän Emmi Lovén on myös monessa mukana. Varasta ennen -esityksen lisäksi hän ohjaa Loimaalla Krekilän myllyn kesäteatterissa. Siellä esitetään Tuija Pitkäsen näytelmä Suomen suvaitsevaisin kylä.
  • Myös Heikki Kustila on monessa mukana tänä kesänä. Jo-Jo-teatterista tuttu mies ohjaa Himolan teatteriin ja Jo-Jon omaa tuotantoa Kuuskajaskarrin saarelle Raumalle.
  • Mikko Kouki ohjaa sekä Paimion kesäteatteriin että Emma Teatterin Linnan juhlat Naantaliin.
  • Alueen käytetyin käsikirjoittaja on tänä vuonna Heikki Luoma. Television maalaiskomedioista tuttu mies on kirjoittanut Salon, Vehmaan ja Mynämäen tämän vuoden kesäteatterit. Salossa nähdään Luoman Mooseksen perintö, Vehmaalla teos Kahen akan loukussa ja Mynämäellä Akka vaikka väkisin.
Lue myös:  Ensimmäinen tutkinto on vain välietappi