Didim
KSM härkätie2018

Tienvarsien niitto alkoi – kasvu on ollut runsasta

Tienvarsien niitot ovat alkaneet kesäkuun alussa, ja niittoja jatketaan elokuun loppuun saakka, kertoo Varsinais-Suomen ely-keskus. Tienvarsia niitetään 1-4 kertaa kesässä.

Suurin osa Varsinais-Suomen ja Satakunnan teistä niitetään kertaalleen pääasiassa juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, mikä vaikuttaa niittoaikatauluihin ja -kertoihin. Tänä kesänä tienvarsikasvillisuuden kasvu on ollut erityisen runsasta.

Päätiet niitetään yleensä pari kertaa kesässä. Taajamissa ja joissain erityiskohteissa niittokertoja on kolme tai neljä kesässä. Niittojen ajoituksessa huomioidaan mm. koulut, joiden lähistöllä niitetään yleensä vasta juuri ennen koulujen alkua.

Tienpientareet muodostavat merkittävän osan suomalaista luontoa, sillä tienpientareille on levinnyt kasvi- ja eläinlajistoa, joka on menettänyt muualla perinteisen elinympäristönsä.

Komea lupiini pitäisi monen tielläliikkujan mielestä säästää niitoilta ja antaa koristaa tienpientareita. Suurikokoinen lupiini vie kuitenkin elintilaa kotimaisilta tienvarsikasveilta. Lupiini onkin alun perin Suomen luontoon kuulumaton laji. Kun vieraslajit sopeutuvat uusiin olosuhteisiin ja leviävät voimakkaasti, ne voivat uhata alkuperäisen luonnon monimuotoisuutta. Jättiputki on vaarallinen vieraslaji, jonka torjunta on sisällytetty tienpidon alueurakoihin. Jättiputket poistetaan tiealueelta sitä mukaa, kuin niitä havaitaan.

Hitaasti liikkuva niittokone on syytä ohittaa riittävän etäältä ja varovaisuutta noudattaen, muistuttaa ely-keskus.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry