Didim
KSM härkätie2018

Säilytetään vanhaa, autoaan uusia uria

Ihminen pinttyy tapoihinsa. Kun näin on tehty viimeiset 20 vuotta, niin mennään samoilla linjoilla myös seuraavat kymmenen.
Perinteiden vaaliminen on hyvästä, mutta uuttakin pitää synnyttää, jottei poljeta mainioita asioita tylsyyden suohon.
Silloin tällöin kannattaa pysähtyä ja tarkastella itseään ja tekemisiään ulkopuolisin silmin. Voi nähdä, mitä tekee oikein ja mitä väärin, jopa äkätä ongelmaan ratkaisun.
Samanlainen tutkaileminen on hyväksi työnteolle ja toistuville tapahtumille. Aika ajoin on hyvä uudistaa edes vähän järjestelmää ja toimintatapoja. Vireystaso nousee ja syntyy uutta ihmeteltävää muiden iloksi. Saattaapa mieleen palata pitkään pimennossa ollut hyvä vanha tapa tehdä asioita.
Somerolaiset ovat etujoukoissa sekä perinteiden vaalimisessa että uuden luomisessa. Se on nähty esimerkiksi maataloudessa lähiruoan markkinoimisessa, matkailun ja nostalgian yhdistämisellä sekä monessa muussa tempauksessa.
Jatketaan säilyttämällä vanhaa. Auotaan uusia uria. Yhdistetään mennyttä ja tulevaa.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry