keskiviikko 21. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: syyskuu 2016

26. syyskuuta 1986

Osuuspankki rakentaa tontilleen uuden pääkonttorin Keskustakuvan kohentamisessa on nyt vuorossa Someron Osuuspankki, joka ryhtyy rakennuttamaan tontilleen pääkonttoria varten uuden liike- ja toimistorakennuksen nykyisen toimitalonsa yhteyteen....

Potretti isästä ja muista sotainvalideista

  Manu Kärki kävi kameroineen Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa. Hän vierailee paikassa useinkin, sillä hänen isänsä Paavo Kärki asuu siellä. On asunut pian kolme vuotta, ja siihen...

Oinasjärven rannoilla on hyvä asua

  Someron järvistä 22:lle  tehtiin hoitosuunnitelmat vuosina 2004–2005. Nyt samat vesistöt käytiin läpi Someron vesiensuojeluyhdistyksen aloitteesta metsäjärvihankkeessa. Hankkeen koordinaattori limnologi Päivi Joki-Heiskala sanoo, ettei järvissä ole...

Ollilan ja Terttilän koulut myyntiin

  Ollilan ja Terttilän viime keväänä lopetetut kyläkoulut pannaan myyntiin sähköiseen huutokauppa. Kaupunginhallitus päätti Ollilan kohteen minimihinnaksi 100 000 euroa ja Terttilälle 60 000 euroa. Lue lisää 23.09.2016...

Pidetään huolta vesistöistä

Suomi on tuhansien järvien maa, Somero lähes sadan. Vesistöt ovat tärkeä osa alueen maisemaa. Aina lähellä olevan merkitystä ei ymmärrä, kun se on siinä aina...

24. syyskuuta 1976

Ohjelmaa vanhoille koko viikoksi eri puolilla pitäjää Ohjelmaa koko viikoksi saavat Someron seudun vanhat vanhusten viikolla 3.-10.lokakuuta. Yhteisen mammuttijuhlan sijasta pyritään nyt järjestämään tilaisuuksia eri puolilla...

Tiistai 21. syyskuuta 1976

Someron nuorilla valokuvauskurssi Vastoin ennakko-odotuksia Somerolta löytyi yhteensä 12 osallistujaa nuorisolautakunnan valokuvauskurssille.Lauantaina kerääntyi innokas joukko vanhan kunnantalon yläkertaan, viisi tyttöä ja seitsämän poikaa. Osaanottajien ammatti...

Tänään sännätään aarteenmetsästykseen

  Somerolainen Timo Ilmonen on mukana tänään alkavassa MTV3:n uutuussarjassa Aarteenmetsästäjät Suomi. Sarjassa seurataan hylättyjen varastojen huutokauppoja. Sarjan päähenkilöt ovat kokeneita huutajia, mutta varastojen sisältö yllättää...

Blogi: Treenivaatteilta vaaditaan istuvuutta ja kestävyyttä

Someron Esan kestävyysjuoksija Linnea Harala tietää, miten kovaa kulutusta treenivaatteen pitää kestää. Opiskelun ohessa ryhmäliikuntatunteja ohjaava nuori urheilija ei voi vetää...

Parakkeja pyritään parantamaan vaihtamalla

  Yläkoulun väistötilakeskittymässä päädyttiin vaihtamaan kaksi parakkimoduulia uusiksi. Vaihtotyö saatiin tehtyä edellisen viikonlopun aikana, joten koulutyöhön tai tilojen käyttöön ei tullut keskeytyksiä. Tilahallinnon päällikkö Jari Kauppi...