Didim
KSM härkätie2018

Paperilla kiitos!

Yli 83 prosenttia suomalaisista nuorista pitää tärkeänä sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta.
IRO Research Oy selvitti suomalaisten mielipiteitä sanomalehdistä, aikakauslehdistä, kirjoista, tv-kanavista ja oppimateriaaleista Viestinnän Keskusliiton toimeksiannosta.
Nuorissa vastaajissa ei enää kahteen vuoteen ole ollut ketään, jonka mielestä kotimainen mediatarjonta ei olisi lainkaan tärkeää.
Somero-lehdessä on käynyt lähiaikoina useita oppilasryhmiä Kiiruun koulusta tutustumassa lehden tekemiseen. Jotakuinkin jokaiselle paikallislehti on ollut tuttu entuudestaan.
Nuoret tietävät, että lehtiä voi lukea myös netistä, mutta kun kysytään, mistä he itse mieluiten lukevat, ylivoimaisesti suurin osa käsistä nousee ylös kohdassa ”paperilta”.
Lukutavalla ei ole väliä, pääasia, että luetaan, ja seurataan aikaa ja tapahtumia.
Kouluissa ja kodeissa kannattaa muistaa, että medialukutaidon opettaminen on yhä keskeisempää, kun mediaympäristömme muuttuu vauhdilla.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry