Pirauta ja piipahda

0

Kun suurin tohina hellittää, on jouluna aikaa pysähtyä omien ajatustensa kanssa. Rauhoittua, nauttia läheisistä ja antaa heille aikaa.
Monelle joulu on yksinäinen ja turvaton. Omaiset asuvat kaukana tai heitä ei enää ole.
Vanhemmat käyttävät päihteitä; äiti, isä tai puoliso on muissa maailmoissa suurena läheisyyden juhlapyhänä. Joulu tuntuu tavallista viikonloppuakin yksinäisemmältä.
Monet kaipaavat juttuseuraa ja turvallisen aikuisen tukea.
Sosiaalisen median aikakaudella on helppo ottaa ja pitää yhteyttä. On facet, meset, twitterit sun muut. Silti puhelinta ei kannata unohtaa.
Puhelinsoitto ystävälle, tuttavalle tai omaiselle tuottaa iloa, mutta myös turvaa. Toisen kanssa puhelimessa jutellessa aistii, tarvitseeko luurin päässä oleva muutakin apua kuin vain juttukaveria.
Kuulostellaan ja ollaan herkällä korvalla. Pidetään toisiimme yhteyttä. Pirautetaan kaverille ja piipahdetaan kylässä joulunaikaan ja muulloinkin.

Lue myös:  Joulukalenteri 23.12.