Didim
KSM härkätie2018

Kuva, jolla on tarina

Someron Kamerakerhossa etsittiin tällä kertaa kuvaa, jonka mukana olisi  tarina kerrottavaksi. Kuukauden kuvaksi valittiin ylivoimaisella kannatuksella Irma Yleniuksen kännykällä ottamaVyöry.
– Lähdin Torronsuolle lomapäivän aamuna elokuussa. Menin varhain, jotta ehtisin kävellä pitkospuiden toiseen päähän ennen auringonnousua.
– Kiljamon kohdalla katsoin taakseni ja näin taivaanrannassa paksuja, punertavia pilviä. Pidemmälle käveltyäni huomasin, että koko Kiljamon puoleisen metsänreunan takana oli useita satoja metrejä pitkä valkoinen pumpulinen pilvimassa. Se näytti lumiselta, korkealta tunturijonolta. Oudolta, Ylenius kuvailee.
– Jatkoin kävelyä ja kurkistelin aina välillä taakseni. Tunturijono kasvoi edelleen. Pikkuhiljaa se nousi puiden yläpuolelle ja alkoi pyöriä ja vyöryä kohti.
– Aurinkokin nousi samaan aikaan, kuvailin sitä, mutta vähän väliä katsoin pilvimassaa, joka muistutti nyt kääretorttua. Pyörivä pilvimassa kulki hyvin matalalla.
– Söin eväät, join aamukahvit ja kuvasin nousevaa aurinkoa. Kääretorttu lähestyi lähestymistään. Lähdin takaisin Kiljamoa kohti.
– Kun vyörypilvi, joksi sen myöhemmin opin tunnistamaan, oli kohdalla, tuli äkkiä hyvin pimeää ja kylmää. Laitoin hanskat käsiini. Oli vähän pelottavaakin, kun pilvi kulki ylitseni matalalta. Sitä seurasi ohuempi sisarus.
– Hyvin, hyvin jännittävä aamu. Lähdin kuvaamaan aurinkoa ja suota. Kuvasin vyörypilveä, joka ei varmasti ikinä enää osu kohdalleni.
– Aina kannattaa herätä aikaisin ja mennä suolle, koskaan ei tiedä mitä kokee, Irma Ylenius naurahtaa.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry