Tee arvokas uudenvuodenlupaus

0

Moni on miettinyt luovuttavansa verta joskus, mutta enemmistö suomalaisista ei silti ole koskaan niin tehnyt. Veripalvelu listasi viisi syytä ryhtyä verenluovuttajaksi vuonna 2017.
Noin 5 prosenttia suomalaisista 18–70-vuotiaista luovuttaa verta säännöllisesti. Suomessa on tähän saakka riittänyt verenluovuttajia hyvin. Uusia verenluovuttajia tarvitaan kuitenkin jatkuvasti, sillä osa luovuttajista joutuu lopettamaan verenluovutuksen esimerkiksi täytettyään 71 vuotta tai sairauden takia. Perusterve ihminen voi aloittaa verenluovutuksen vielä 59-vuotiaana.
Joka arkipäivä tarvitaan ainakin 800 luovuttajaa. Verivalmisteita tarvitaan sairaaloissa ympäri vuoden. Veren tarvetta lisää se, etteivät verivalmisteet säily pitkään.
Luovuttaminen on turvallista. Luovutuksessa kerätään noin puoli litraa verta, mikä on enintään 10 prosenttia aikuisen kehon koko verimäärästä. Elimistö korvaa luovutuksessa menetetyn nesteen jo muutamassa päivässä. Punasolujen uusiutuminen kestää viikkoja, minkä vuoksi verenluovutusta säädellään tarkoin luovutusvälein.
Verenluovutus on helppoa. Käden ojentaminen ei vaadi erityistaitoja, ja se kestääkin vain hetken. Etukäteen kannattaa tehdä netissä Sovinkoluovuttajaksi.fi -testi, joka kertoo yleisimmät luovutusesteet. Halutessaan voi kysyä neuvoa verenluovuttajien maksuttomasta infopuhelimesta 0800 05801. Oma veriryhmä selviää ensimmäisen luovutuskerran jälkeen.
Verenluovutus antaa merkityksellisen alun uudelle vuodelle. Verensiirtoa käytetään hoitona esimerkiksi synnytyksen, onnettomuuden tai sairauden yhteydessä. Yksi luovutuskerta voi auttaa jopa kolmea potilasta.

 Somerolla on verenluovutustilaisuus tiistaina 10.1.  kello 14-18 seurakuntakeskuksessa.

 

Lue myös:  Pepe tarvitsee nyt kotipisteitä