Didim
KSM härkätie2018

Yrittäjille tarjotaan seminaarilla tietoa rahoitustuista

Juuso Alatalo ja Tanja Uusitalo kutsuvat yrittäjiä toimistohotellissa pidettävään rahoitusseminaariin 8. kesäkuuta.

Somerolla pidetään 8. kesäkuuta ajankohtaispäivä yritysrahoituksesta. Seminaarissa käsitellään laaja-alaisesti yritysten hyödynnettävissä olevia tukimuotoja ja rahoitustyökaluja.
– Yrittäjien tai yrittäjäksi ryhtymistä suunnittelevien yhteydenotot käsittelevät aika usein yrityksille suunnattuja rahoitustukia. Haluamme tällä tilaisuudella tarjota vahvan tietopaketin somerolaisten yrittäjien toiminnan ja investointien tueksi, kertoo kehittämisasiantuntija Juuso Alatalo Someron kaupungin elinkeinotoimesta.
Alatalon mukaan rahaa löytyy jaettavaksi.
– Avustuksia on saatavilla. Niitä myönnetään kunkin myöntäjätahon kriteerien mukaisesti. Huomionarvoista on, että tänne rakennemuutosalueelle on myönnetty erillistä yritysrahoitusta. Eli tähän liittyviä rahoitushakemuksia tulisi edistää kesän ja syksyn aikana, jotta kyseistä rahoitusta voi hyödyntää. Rakennemuutos-status päättyy tämän vuoden loppuun mennessä, Alatalo kertoo.
Tarkempia tietoja annetaan seminaarissa.
Rahoitustuista, kehittämispalveluista ja rahoituksen muista työkaluista ovat kertomassa asiantuntijat Ely-keskuksesta, Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneista, Yrityssalosta ja kaupungin elinkeinotoimesta. Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista (juuso.alatalo@somero.fi).
Seminaarin järjestävät Someron kaupungin elinkeinotoimi ja Yrityssalo toimistohotellilla Heikintiellä.
– Toivomme runsasta osallistujajoukkoa, sillä erilaiset rahoituskanavat ovat luotuna juuri yrittäjiä varten. On tärkeää, että voimme osaltamme tuoda tietoutta näistä mahdollisuuksista somerolaisille yrittäjille. Tämä tilaisuus on syvällinen katsaus käytettävissä oleviin mahdollisuuksiin, Alatalo toteaa kannustaen yrittäjiä ja yrittäjäksi ryhtyviä osallistumaan tilaisuuteen.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry