Didim
KSM härkätie2018

Miksi tiellä on alennetut nopeusrajoitukset, vaikka työmiehiä ei näy missään?

 

ELY-keskus on saanut paljon palautetta, jossa ihmetellään, miksi tiellä on alennettu nopeusrajoitus, vaikka työmiehiä ei näy missään.
– Kyse on siitä, että tietyöalueella on liikenneturvallisuussyistä oltava alhaisempi nopeusrajoitus niin kauan kuin työmaa on keskeneräinen. Tielläliikkujan näkökulmasta työmaa saattaa näyttää valmiilta, vaikkei näin olisikaan, kertoo päällysteinsinööri Tero Ahokas.
– Vaikka tiemerkinnät olisi tehty tielle päällystystöiden jälkeen, reunatäytöt voivat kuitenkin olla edelleen tekemättä tai ramppien päiden tiemaalaukset maalaamatta. Esimerkiksi reunatäyttöjen puuttuminen tien päällystämisen jälkeen lisää muun muassa tieltäsuistumisriskiä erityisesti kapeilla teillä.
– Urakoitsijat noudattavat tietyömailla tienpitäjän hyväksymiä liikenteenohjaussuunnitelmia. Monilla työmailla eri työvaiheita tehdään eri urakassa, jolloin yksittäisellä kohteella töitä ei aina pystytä sovittamaan saumattomasti yhteen. Urakoita kilpailutetaan isommissa kokonaisuuksissa, jolloin yksittäisessä urakassa pyritään tekemään kerralla useampia lähekkäin sijaitsevia kohteita.
– Myös sää vaikuttaa töiden tekemiseen, sillä sade voi sotkea aikataulun. Päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella ja tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry