keskiviikko 14. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: heinäkuu 2017

Kansantansseja 1600-luvulta tähän päivään

  Tanssiryhmä Sarastus on koonnut maanantai-illaksi 3.7. Arto Tuomisen johdolla ohjelman, jossa tanssitaan vuosisadalta toiselle. Torppamuseolla nähtävä esitys alkaa 1600–1700 -lukujen kansantansseilla. Tuukka Nummilan harmonikkasäestyksen siivittäminä siirrytään...

Hovilassa mennään voimalla kahden mieskuoron

  Mieskuorolaulua navetan ylisillä? No ei ihan mutta Hovilan kartanon kivinavetan näyttelytilassa kuitenkin. Siellä esiintyvät tulevana sunnuntai-iltana 2.7. voimansa yhdistäneet Someron Laulumiehet sekä Kosken Tl....

Sunnuntaina päästään muuttolintujen matkaan

  Luonnon päivän iltana hypätään puolestaan muuttolintujen matkaan. Silloin päästään näkemään ja kokemaan, millainen on muuttolintujen tuhansien kilometrien matka yli merien, vuoristojen ja autiomaiden. Salolainen tietokirjailija...

Yhteissynttärit kaikille Someron lapsille!

Ensi sunnuntaina 2. heinäkuuta muistetaan juhlavuottaan viettävän Someron kunniaksi lapsia. Someron Kiiruun puistoon saapuvat tuolloin Gommi & Pommi eli M. A. Numminen ja Pedro...

Puutarhat avaavat porttinsa sunnuntaina

  Avoimet puutarhat -päivä kutsuu vierailemaan puutarhoissa sunnuntaina.  Somerolla voi tutustua ruusupuutarhaan, kahteen omakotipuutarhaan sekä kahden vanhan maalaistalon pihapiiriin. Kohteisiin on vapaa pääsy. Puutarhaliitolla on 500...

Hakuaika Mustialan maatalousalan koulutukseen käynnissä

  Maatalousalan perustutkinnon voi Hämeen ammatti-instituutti Mustialassa opiskella joko aikuisten monimuotokoulutuksena tai nuorten kokopäiväisinä opintoina. Kumpaankin koulutukseen on hakuaika parhaillaan käynnissä. Opinnot alkavat elo-syyskuussa. Ammatillisessa...