Paluu arjen tuttuuteen

0

Hyvään lomaan liittyy haikeutta, mutta töihinpaluun ei kuulu aiheuttaa ahdistusta. Jos töihinpaluu tuntuu pahalta, on työssä todennäköisesti jokin vinossa. Samat ongelmat odottavat työpaikan ovella.
Työterveyspsykologi Antti Aron mukaan suurimmalla osalla ihmisistä lomalta palaamiseen ei liity erityistä stressiä – usein lomalta tullaan tuttuun paikkaan tekemään samoja asioita kuin ennen lomaa. Moni kokee myönteisenä, kun rutiinit alkavat taas rullata. Lomilta palatessa omaa arkea katsoo usein uusin silmin.
Töihin palaaminen on mukavampaa, kun siihen suhtautuu myönteisesti. Unirytmi pitää laittaa kuntoon ennen töiden alkua.
Hyppää suoraan haastavien tehtävien kimppuun, jotta töiden kanssa pääsee heti vauhtiin.
Vaihda kuulumisia työkavereiden kanssa. Yhteinen innostus luo ryhmähenkeä ja helpottaa tiiminä työskentelyä.
Koko vuoden rentoutumista ei kannata jättää yhden kortin varaan. Pidemmän yhtäjaksoisen loman lisäksi kannattaa pitää muutama pitkä viikonloppu vapaata.
Tärkeämpää on miettiä, mitä lomalla tekee ja saada välillä ajatukset tehokkaasti irti työasioista.

Lue myös:  Matkalla kohti vaalivoittoa