Didim
KSM härkätie2018

Veroprosentti noussee ensi vuonna

Kaupungin talous tulee olemaan ensi vuonna tiukoilla. Päällimmäisenä ristinä on 16 miljoonan hintainen Kiiruun koulu, joka kasvattaa huomattavasti velkojen lyhennyksiä.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen toteaa, että hulevesien aiheuttamat jätevesien ohijuoksutukset pitää myös saada kuriin.
– Jätevesipuhdistamon korjaamisesta on jo saatu joitakin kustannusarvioita, mutta kaupunki ei ole vielä valinnun linjaa, jota lähdetään toteuttamaan. Siitä päätetään myöhemmin tämän syksyn aikana.
Talouden tiukkeneminen vaatii päättäjiltä linjanvetoja siitä, miten Somerolla edetään kiinteistöjen suhteen. Toimia vaaditaan talouden tiukkenemisen vuoksi riippumatta siitä, mikä on soten kohtalo.
Sami Suikkanen väläytteleekin verotuksen kiristämistä.
– Koko talousarvioraamin valmistelu lähti siitä, että tuloveroprosentti nousee nykyisestä 19,5:stä 20 prosenttiin. Veroprosentin nosto vaikuttaa nyt hyvin todennäköiseltä, Suikkanen kuvailee.
Veroprosentin nostoon on ajamassa Someroa myös se, että valtionosuuksiin on tulossa 1,1 miljoonan euron vähennys verrattuna tähän vuoteen.
Tänä vuonna talous on sujunut ennakoitua paremmin. Vuosikate oli kesäkuussa 1,7 miljoonaa, joka ennustaa ylijäämäistä tilinpäätöstä.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry