Someron rengas huhtikuu2017

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Isälle!

Isä antoi minulle lapsena miehen mallin. Opin, että mies on vahva, luova ja hauska, tuki ja turva.
Meillä on kotona puhuttu usein siitä, että koska isä teki kahta työtä ja pelasi vielä aktiivisesti lentopalloa, hän oli paljon poissa. En kuitenkaan itse muista sen olleen ongelma, äiti pyöritti arkea, piti kuria, toi lohtua ja oli läsnä.
Isän kanssa pidettiin kivaa. Isä keksi hullutuksia.
Isä veti meitä sisaruksia pulkalla auton perässä. Isä ajoi maastoautolla lumikinoksen yli koulun pihalla.
Isä antoi harjoitella ampumista aseellaan. Ampumataulu kiinnitettiin ison puuveistoksen pohjaan olohuoneessa. Hauskaa oli, mutta huoneen tuulettamisella tuli kiire, ettei äiti olisi haistanut ruudinkärystä, mitä oli taas puuhattu.
Kun olin kipeä ja isän piti jäädä minua hoitamaan, me lähdimme metsään. Laavun lämmössä koin seikkailun. Äiti oli eri mieltä siitä, oliko sopivaa viedä kuumeinen lapsi metsään.
Isä opetti myös työn teon. Hirsiveistämön mökkityömailla olin letkunpitäjänä, kun tarkastettiin seinien korkeuksia. Koin itseni tärkeäksi korkealla hirsiseinän päällä istuessani.
Isä antoi esimerkin, että työtä tehdään asenteella. Periksi ei anneta.
Jo nuorena opin kunnioittamaan isää, hän sanoi sen viimeisen sanan, pääsinkö festareille vai en. Kunnioitus on säilynyt tähän päivään, joskaan se ei enää liity lupa-asioihin.
Kotityöt eivät ole olleet isäni vahvuus. Muistan aina spagetin, jonka isä keitti ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Suolaa oli tosiaan runsaasti.
Imuria isä ei taida osata käyttää vieläkään. Hän osaa rakentaa huikeita tiloja, mutta muiden pitää ne siivota.
Somero-lehden lukijaäänestyksessä isäni valittiin milleniumin aikaan Vuosituhannen Somerolaiseksi. Itse antaisin hänelle tittelin Maailman Paras Isä. Kehenkään toiseen en häntä vaihtaisi.

Oikein hyvää
isänpäivää, isä!

Sari Merilä
päätoimittaja,

Reino Koivuniemen tytär



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät Somerpalat

[cplw category="2" width="500" height="500" effects="scrollHorz" posts_to_show="8" time="2500" sort_by="date" excerpt_length="10" thumb_width="150" thumb_height="150" date_format="F j, Y" display="title" order="desc"]

Suomi 100 lehti
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150