Didim
KSM härkätie2018

Polkupyörillä opin perään

Jatkossa Kiiruun koulun yksi opetusryhmä kerrallaan pääsee pyöräilemään oppitunneilla lähialueille, oppimaan vaikkapa vesistön ääreen, lähimetsiin, museolle ja tapahtumiin tai fillaroimaan liikuntatunnilla. Sen mahdollistaa 16 polkupyörää ja kypärät, jotka opinahjo sai joululahjoituksena somerolaiselta yritykseltä, Jaatimetilla. Lashjoitus on arvoltaan noin 8 000 euroa.
– Pyörät tukevat opetussuunnitelman toteutumista. Päästään välillä pois pulpeteista ja tutustumaan ympäristöön ja opetettaviin asioihin ympäröivän yhteiskunnan kautta, selvittää yläkoulun rehtori Janne Aaltonen.
Suurin osa keskustassa asuvista tulee polkupyörillä kouluun. Kuljetusoppilailla on ollut vaikea päästä kulkemaan nopeasti koululta esimerkiksi jäähallille.
Yläkoululla oli tarve, johon Jaatimet joululahjoituksellaan vastasi.
– Meillä on ollut tapana jouluna muistaa eri tahoja hyväntekeväisyyslahjoitusten muodossa. Jaetaan joulumieltä eteenpäin, kertoo Jaatimetin toimitusjohtaja Jari Vaittinen.

Jaatimet lahjoitti Kiiruun koulun käyttöön 16 Jopo-polkupyörää.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry