Niinistön työ sai kansan tuen

0

Kansa on sanonut sanansa. Se oli kovin yksimielinen. Niin somerolaiset kuin muidenkin kuntien äänestäjät olivat sitä mieltä, että Sauli saa jatkaa.
Presidentiksi valittu Sauli Niinistö sai sellaisen prosenttiosuuden äänistä ensimmäisessä vaalissa, jota ei ole aiemmin nähty. Häntä äänestettiin yli puoluerajojen, eri ikäluokista ja yhteiskuntaluokista.
Niinistön katsotaan tehneen työnsä hyvin.
Ehkä kansa haluaa varmuutta ja vakautta kaiken soten, EU:n, pakolaisongelmien ja maailman sekasorron vastapainoksi.
Äänestäjät eivät halunneet Mäntyniemeen ainakaan sellaista henkilöä, jonka toimia eikä tapoja ole koettu. Ettei tarvitsisi pelätä Suomen presidentin vievän maata sekasortoon eikä tekevän trumppeja.
Hyvät suhteet joka suuntaan ja tuttuus pitävät asioita vakaina, mutta kehittyykö maa ja löytää uusia ja innovaatisia uria, se jää nähtäväksi.
Katsotaan, miten presidentin toinen kausi alkaa edetä.

Lue myös:  Valmiina Suviheinään