Didim
KSM härkätie2018

Ennätysmäärä ehdokkaita nuorisovaltuuston vaaleissa

Somerolla pidetään nuorisovaltuuston vaalit ensi viikon tiistaina 24.4. Kahden vuoden mittaiselle toimikaudelle on ehdolla ennätysmäärä ehdokkaita. Heitä on 11 kappaletta.
– Se on mielestäni paljon. Nuorisovaltuustoon valitaan yhdeksän valtuutettua ja heidän lisäkseen kaksi varajäsentä. Määrä on tuplaantunut viime vaalikaudesta, jolloin oli viisi jäsentä. Tässä muodossa vaaleja ei ole aiemmin tarvinnut pitää, koska ehdokkaita on ollut vähemmän kuin yhdeksän, kertoo vaalitoimikunnan sihteeri, erityisnuorisotyöntekijä Lea Ahonen.
Ehdokkaat ja heidän äänestysnumeronsa ovat: Kirsi Järvinen, 2, Kiia Tammi, 3, Sofia Kylämäki, 4, Jani Norrby, 5, Viivi Joosela, 6, Antti Pettersson, 7, Jemina Merjasalo, 8, Emma Elomaa, 9, Anni Kesäniemi, 10, Paavo Hintsa 11 ja Lotta Sariola, 12.
Nuorisovaltuuston toimikausi alkaa heti vaalien jälkeen. Äänivaltaisia ovat 13–21 -vuotiaat nuoret.
– Ehdokkaat ovat samanikäisiä. Nuorin ehdokkaista on 13 vuotta ja vanhin 20 vuotta. Eli tosi kiva skaala on saatu mukaan kaiken ikäisiä nuoria. Ehdokkaita on myös koulun ulkopuolelta, Lea Ahonen toteaa.
Mukaan lähtenyt seitsemäsluokkalainen Lotta Sariola kertoo, että häntä kiinnostavat ympäristölautakunnan asiat.
– Kyllä homma tosiaan innostaa ja pystyy samalla vaikuttamaan omiin asioihin, Sariola toteaa.
Seitsemäsluokkalainen Viivi Joosela sanoo olevansa kiinnostunut sivistyslautakunnan asioista.
– On hienoa, että nuorisovaltuusto saa päättää nuorisoa koskevista asioista. Olisi tosi mukavaa päästä niistä päättämään.
Kuudesluokkalainen Antti Pettersson oli heti valmis ehdokkaaksi luettuaan vaaleista kertovan esitteen.
– Minua lähellä ovat teknisen lautakunnan ja sivistyslautakunnan asiat, Antti Pettersson toteaa.
Äänet lasketaan heti vaalien jälkeen seuraavana päivänä. Laskennan tekee vaalitoimikunta, johon Lea Ahosen lisäksi kuuluvat yläkoulusta Tero Hovila ja lukiosta Jarkko Lapatonniemi sekä nuorisotoimistosta Reima Luoma ja Elina Lisinen.
– Olemme kaikki iloisia, että mukana on näin monta nuorta ja näin eri-ikäisiä. Vaaleissa nuoret pääsevät myös ensimmäistä kertaa mukaan suljettuun lippuäänestykseen, toteaa Lea Ahonen.

Lue lisää 20.04.2018 lehdestä

Nuorisovaltuustoehdokkaista esittäytyivät Lotta Sariola, Viivi Joosela ja Antti Pettersson. Takana erityisnuorisotyöntekijä Lea Ahonen.



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Ämyri -30.8.2018
Plus-tilaus
TS rekry