keskiviikko 14. 11. 2018

Kuukausittaiset Arkistot: huhtikuu 2018

Vannoutuneita volvomiehiä

Kansankodin kansanauto Volvo on saanut Somerolla viime aikoina huonoa mainetta. Merkki on yleistynyt autohuligaanien keskuudessa siinä määrin, että uudissana ”linttavolvo” on pesiytynyt arkikielenkäyttöömme. Kaikki volvokuskit...

Viikon kuvat: Kello kymmenen kahvit, tuunattu Volvo ja talvinen karavaanari

Gambialaiset rakastavat jalkapalloa, mutta välineistä, nappulakengistä ja palloista, on usein pula. – Jos antaa johonkin kylään jalkapallon, se on kuin antaisi timantin. Jos antaa lapselle...

Junttielokuva Kyrsyä – Tuftland saa Someron ensi-iltansa tänään

  Ohjaaja Roope Olenius saapui joukkoineen Somerolle esittelemään tänään Suomen leffateattereissa ensi-iltansa saavan elokuvansa Tyrsyä – Tuftland. Huumorilla höystetty junttikauhuelokuva on jo ehtinyt kiertää ulkomailla elokuvafestivaaleja,...

Maalla tarvitaan kulkupeliä

Suomessa on rekisterissä yli 2,6 miljoonaa henkilöautoa, joista yli 2 miljoonaa yksityiskäytössä. Autojen määrä on kasvanut 1990-luvun alusta noin kolmanneksen. Kakkosautojen määrä on kasvanut...

Liikuntaväki haluaa asiantuntijuutensa käyttöön

Someron Liikunta ja Someron kaupunki päivittävät ja tarkentavat sopimustaan, joka on päättymässä kuluvan vuoden lopussa. – Haluamme, että kaupunki miettii tarkasti, mitä kaikkia toimintoja ja...

Maaliskuu oli poikkeuksellisen aurinkoinen ja kylmin viiteen vuoteen

  Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuu oli suuressa osassa maata 2–5 astetta keskimääräistä kylmempi. Suurimmat lämpötilapoikkeamat olivat maan itäosassa sekä Pohjois-Lapissa. Edellisen kerran kylmempi maaliskuu...