Someron rengas huhtikuu2017

Valtuustoaloite koirapuiston perustamiseksi

Someron kaupunginvaltuuston koirienystävät yli puoluerajojen esittävät ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle aloitetta koirapuiston perustamisesta Somerolle.
Aloitteessa muistutetaan, että Somerolla on aika ajoin puhuttu koirapuiston perustamisesta. Asia on keskusteluttanut lenkkipolkujen ja koirien ulkoilutusreittien varsilla sekä myös Somero-lehden sivuilla viime aikoina.
”Koirapuisto on paitsi koirille myös ihmisille mukava kohtaamispaikka ja monesti ainut paikka, jossa koiraa voi pitää vapaana mahdollistaen kävely- tai hölkkävauhtia nopeatempoisemman juoksemisen, mikä on monille koiraroduille tärkeää.
Esitämme, että Somerolle perustetaan koirapuisto keskustaajaman alueelle.”
Aihe oli esillä myös 2015, jolloin kaupungille jätettiin kaksikin aloitetta koirapuistosta, mutta Someron tekninen lautakunta ei pitänyt koirapuiston perustamista tarpeellisena.
Lautakunta totesi tuolloin, että koirapuiston rakentaminen maksaisi 12 000–15 000 euroa, mitä ei oltu varattu talousarvioon. Lisäksi puiston siivouksesta, puhdistuksesta ja hiekan lisäyksestä tulisi kustannuksia.
Kaupungin teiden varsilla on roska-astioita, joihin koirien jätöksiä voi laittaa.
Somerolla on tehty koirapuiston perustamisesta lähivuosina myös kaksi kansalaisaloitetta, toinen 2013 ja toinen 2015.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150