Didim
KSM härkätie2018

Someron Esa o Suomen yleisurheilun kärkiseura – neljä aikuisten EM-kisarajan ylittänyttä

 

Someron Esan kärkimörssärit Johanna Witka ja Henri Liipola odottelevat alkaneen kilpailukesän jatkoa kuvan mukaisin ilmein. KUva Kari Eerikäinen

Teksti Aulis Tiensuu
Someron Esa on noussut Suomen johtavaksi yleisurheiluseuraksi, mikäli seurojen tasoa mitataan korkeimpiin valmennusryhmiin yltäneiden tai aikuisten EM-kisarajojen ylittäneiden urheilijoiden määrällä.
Neljä seuraa saa neljä urheilijaa sopimusurheilijoiden kärkijoukkoon. Someron Esan nimet ovat seiväshyppääjät Minna Nikkanen (Team Finland) ja Tommi Holttinen (EM-ryhmä) sekä moukarinheittäjät Henri Liipola (EM-ryhmä) ja Johanna Witka (nuorten EM-ryhmä).
Kolme muuta vastaavaa neljän huippuvalmennusryhmiin kuuluvan urheilijan seuraa ovat Helsingin Kisa-Veikot, Espoon Tapiot ja Jyväskylän Kenttäurheilijat.
Jos katsotaan EM-kisarajan tänä vuonna joko hallissa tai ulkoradoilla tehneiden urheilijoiden määriä, niin Esa on ykkösenä. Berliinin elokuisten kisojen rajan on tehnyt tähän mennessä kaikkiaan 15 suomalaisurheilijaa, joista kolme eli viidesosa edustaa Esaa: Minna Nikkanen, Tommi Holttinen ja Henri Liipola.
Seuraavaksi parhaat seurat ovat Lappeenrannan Urheilumiehet, jonka riveistä kaksi kävelijää on rikkonut rajan, sekä Seinäjoen Seudun Urheilijat, josta kaksi keihäänheittäjää on yli EM-rajan. Muut rajan rikkojat edustavat kaikki eri seuroja. Toistaiseksi rajan rikkoneista urheilijoista yksikään ei tule Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista eli edusta pääkaupunkiseudun, Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Lahden, Kuopion tai Porin seuroja.
Näiden lisäksi Esalla on nyt myös yksi 17-vuotiaiden EM-kisarajan rikkoja eli moukarinheittäjä Silja Kosonen.

Lue lisää 29.5.2018  lehdestä



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Plus-tilaus
TS rekry