Didim
KSM härkätie2018

Video: PIF voitti niukasti Wilppaan Kuukauden ottelussa

Pargas IF voitti niukasti Salon Wilppaan jalkapallon Kolmosen Kuukauden ottelussa. Ottelu päättyi lukemin 1-0. Piffenin maalin teki Omar Farhan.
Ottelua ehdittiin pelata 85 minuuttia ennen ratkaisumaalia.
Puskumaali syntyi Piffenin pitkästä vapaapotkusta omalta pelialueeltaan.

Somero-lehti näytti Kolmosen Kuukauden ottelun suorana lähetyksenä. Alla tallenne ottelusta. Lopussa myös maalintekijän haastattelu.
Kuukauden ottelut toteutetaan yhteistyössä Pallopiirin kanssa. Ottelut selostaa Mikko Seppälä. Paraisilla kommentaattorina on Piffenin juniorivalmentaja Ricke Andersson.
PIF pelaa punaisella pelipaidalla ja Wilpas kelta-mustassa peliasussa.

 

 

Kyseessä on Wilppaan ensimmäinen tappio tällä kaudella.

Someron Voima joutui taipumaan kotitappioon keskiviikkoillan ottelussa TPK:ta vastaan. Turun Pallokerho mätti kolme maalia SoVon verkkoon, kun kotijoukkue sai aikaan vain yhden.

TPK aloitti maalinteon jo kahdeksannella minuutilla jalkapallon Kolmosen länsilähkon ottelussa. Someron onnistui tasoittamaan tilanne Alimamy Jallohin maalilla, kun pelikello näytii 29 minuuttia. TPK teki kuitenkin vielä kaksi maalia toisella puoliajalla.

Länsi-Suomen Kolmosessa pelaa tällä kaudella 14 joukkuetta Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Ahvenanmaalta.

 

Seuraavat Kuukauden ottelut:
la 16.6. klo 14.00 Masku – P-Iirot, Taponketo,
to 19.7. klo 18.30 SC Wolves – TuWe, Pajbacka
la 11.8. klo 15.00 FC Boda – SoVo, Björkboda
su 9.9. klo 19.15 TPK – TOV, Yläkenttä
la 6.10. klo 15.00 FC Inter2 – FC Åland, Yläkenttä

 

Someron Voiman seuraava peli on torstaina 17. toukokuuta. Vastassa on Tove eli Toejoen Veikot.

 

Kauden ensimmäinen Kuukauden ottelu oli Peimari United–Åbo IFK. Ottelu pelattiin 8.4. Paimiossa. Livestriimauksen tallenteen voit katsoa alta.

 

 

 



Vuoden urheilija
Suomi 100 lehti
Tutustu ja ihastu
Digilehti

Lue Paikallislehti Somero

Paikallislehti Somero on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

 

Osta irtonumero
Tilaa digilehti

Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.

Somero 150

Sporttikone 20.-27.4.17
Ämyri -30.8.2018
Plus-tilaus
TS rekry