Viikon kuvat: Somerolainen karhunpainija, Mika Salon ajokoulu ja Ämpärporin Hättänen

0

Reino Koivuniemi, 77, tunnetaan Somerolla taiteilijana ja miehenä, joka rakensi Hiidenlinnan. Jokunen vuosi sitten hän myi elämäntyönsä ex-alppihiihtäjä Sami Uotilalle.
Aikoinaan Koivuniemi tunnettiin turuilla ja toreilla myös karhunpainijana. Hän ja 170-kiloinen Poika-karhu kiersivätkin 1970-luvulla pienen ajanjakson aikana ahkerasti antamassa paininäytöksiä pitkin Etelä-Suomea.
Paininäytöksissä Koivuniemi oli sonnustautunut vahvoihin työhaalareihin ja kumiteräsaappaisiin. Joskus karhu kuitenkin kouraisi sen verran voimalla, että tuli verihaava. Silloin paini piti heti lopettaa ja viedä karhu nopeasti kuljetuslaatikkoon.
– Veren haju herätti Pojalla pedon vaistot, kertoo Koivuniemi.
Keskimäärin Poika söi aikuisena 25 veteen liuotettua ruisleipää päivässä.

 

Kesälomat lähestyvät ja rentoutumista ohjaava paimiolainen Eija Kilpi neuvoo antamaan itselleen luvan laskeutua lomaan varovaisesti. Stressiä aiheuttavat työtehtävät olisi hyvä hoitaa pois alta jo ajoissa ennen viimeistä työpäivää. Mikäli työt stressaavat vielä lomille siirryttäessä, kehottaa Kilpi ottamaan päivässä jonkin ”huolihetken”, jolloin voi murehtia työasioita, mutta sen ulkopuolella olisi lupa unohtaa ne tyystin.

 

VIIKON KUVAT on yhdeksän sanomalehden yhteinen juttusarja, joka esittelee kohokohtia viikon uutiskuvista ja puheenaiheista.

 

KARHUNPAINIJA. 1970-luvulla Suomea karhunpainijana kiertänyt Reino Koivuniemi lähti katsomaan vanhaa painikaveriaan Forssan luonnonhistorialliseen museoon. Poika-karhu on täytetty lasivitriiniin. Viime näkemästä ehti kulua 42 vuotta. Kuva: Kai Merilä, Somero-lehti

 

UPPOPALLOILIJOIDEN YHTEINEN SÄVEL. Turkulais-oululainen West Coast UWR pelasi 1-divisioonassa murskaavan kauden. Syksyllä joukkue nähdään vaativan sukelluspallopelin kotimaisessa pääsarjassa. West Coast UWR:n turkulaiset pelaajat harjoittelevat Impivaaran hyppyaltaassa kahdesti viikossa, vaikka sarjakausi onkin jo päättynyt. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

KAASUJALKOJEN KAMPPAILU. Entinen F1-kuljettaja Mika Salo (keskellä) opasti JVG:n Jare Brandia ja Ville Gallea muun muassa nopean ajolinjan valitsemisessa. Alastarolla kuvattiin Virittäjät-sarjan uutta osiota, jossa Mika Salo pitää ajokoulua. Kuva: Karoliina Markula, Loimaan Lehti.

 

LOMAITSEKKYYS. Kun kesäloma puskee päälle, on moni kaikkea muuta kuin rentoutunut. Kesken jääneet työt saattavat painaa, ja itse lomakin voi tuntua pahimmillaan loputtomalta suorittamiselta. Lomalla pitäisikin olla vähän itsekäs, paimiolainen Eija Kilpi sanoo. Kilpi järjestää erilaisia ohjauksia ja rentoutusta oman yrityksensä kautta. Eija Kilpi rentoutuu itse metsässä. Kuva: Mikko Perttunen, Kunnallislehti.

 

KAKSIN AJATUSHAUTOMOLLA. Särkisalolaisen Janne Raution ja Illi-kissan ajatukset ovat usein kalassa. Rautio kirjoitti ajatushautomolla kirjaansa särkikaloista, joista Illi unelmoi alituiseen. Viisihenkisessä perheessä syödään monta kertaa viikossa kalaruokia, jotka Rautio valmistaa. Kuva: Marko Mattila, Salon Seudun Sanomat.

 

KÄSITYÖN MESTARIT. Brinkkalan Galleriassa avautuva Aura of Puppetsin teatterinukkenäyttely esittelee monipuolisesti turkulaisten nukenrakentajien käsityötaitoja, nukketeatteritekniikoita ja nukkejen materiaaleja. Pia Kaleniukselta on näyttelyssä esillä useita nukkeja. Kuvassa Kalenius ja Herra Pampun himot. Kuva: Ari-Matti Ruuska, Turun Sanomat.

 

SUKELLUS SINISEEN. Uimahyppyharrastajien määrä on nousussa Salossa, ja viime sunnuntaina kovimmat harrastajat pääsivät kisaamaan turkulaisten uimahyppääjien kanssa. 12-vuotias Aino Pelo voitti kilpailussa oman sarjansa. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

 

PAIKALLISUUTTA ETSIMÄSSÄ. Parinkymmenen hengen ryhmä kiersi lauantaina Kemiönsaaren Söderlångvikissa, Bengtskärin majakalla ja Högsåran Farmors Cafessa etsimässä aitoutta, hiljaisuutta ja paikallisuutta. Matkanjärjestäjä Xiangqin Lin aikoo alkaa järjestää kiinalaisille ja muille ulkomaalaisille tarkoitettuja päiväretkiä saaristoon jo tänä kesänä. Kuva: Timo Jakonen, Turun Sanomat.

 

KÄTKETTY AARRE. Uskelan kirkonmäen metsä herätti salolaisissa paljon hämmästystä ja ihastusta, kun Salon Tasauskohtuuspaja järjesti kaupunkiluontokävelyn Salossa tiistai-iltana. Kirkonmäen metsässä on runsaasti puulajeja ja monenikäisiä puita. Kun Uskelan kirkko valmistui vuonna 1832, ei mäellä ollut yhtään puuta. Vanhimmat puista ovat saaneet alkunsa tämän jälkeen, eli ne ovat parisataavuotiaita. Kuva: Talvikki Salin, Salon Seudun Sanomat.

 

PARKOUR TEKEE YMPÄRISTÖSTÄ TEMPPURADAN. Parkour kehittää liikkumisen perusominaisuuksia kuten tasapainoa, voimaa, kestävyyttä ja tilan hahmottamista. Siinä opitaan myös kohtaamaan henkisiä haasteita ja olemaan luova. Joa Virtanen kiipeää pitkin ovea. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

YKSI HÄTTÄNEN. Keittiömestari Simo Reijonsaarella oli mieluisa tehtävä viikonvaihteessa viidennen kerran järjestetyissä Minifarmi & Kukkamessut -tapahtumassa. Uudessakaupungissa asuva Pookin entinen ravintoloitsija pääsi nimittäin tarjoamaan kotikaupunkinsa uutta nimikkoruokaa Ämpärporin Hättästä ensimmäisen kerran. Nimen keksi runoilija Heli Laaksonen. – Hättäsessä ainoastaan tortillalettu ei edusta lähiruokaa, mutta kaikki sisälle tuleva edustaa. Salaatti ja kevätsipuli tulevat Laitilasta, minisiitakesieni Mynämäestä ja etikkamarinoitu silakka sekä yrtit Ugista. Remouladekastike on Reijonsaaren Simon valmistamaa, kuvaili Mäkinen. Uutta nimikkoruokaa maistoi Jarno Nikula. Kuva: Asko Tanhuanpää, Uudenkaupungin Sanomat.

Lue myös:  Minna Nikkanen karsiutui täpärästi olympiafinaalista

 

RENTOA BISNESTÄ. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, musiikki raikuu ja kaikki paikalla saapuneet vieraat olivat tuoneet hyvän mielen mukanaan. Nopeasti kasvanut yritysfestivaali Shift ei ole kasvusta huolimatta menettänyt rentoa ja kotoista otettaan. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Kakolassa vanhan lääninvankilan tiloissa. Kuva: Jori Liimatainen, Turun Sanomat.

 

KARAVAANARI LÖYSI KALTAISENSA. Karavaanarit avasivat kesäkautensa Oripään Krapurannassa viime viikonloppuna tanssien ja makkaraa paistaen. Krapuranta yhdisti myös eurajokelaisen Eija Tommolan ja loimaalaisen Mariitta Nenosen. Kumpikin on käsistään kätevä ja huumoriltaan hersyvä. Sisäänheittäjänä ystävyydessä toimi alunperin Eijan koira, joka kerjäsi rapsutuksia Mariitalta. Kuva: Katriina Reijonen, Auranmaan Viikkolehti.

 

EI AUTTANUT. Salon Vilppaan valmennukseen loukkaantumisen takia finaalipeleissä siirtynyt Teemu Rannikko sai huutaa ohjeita kurkku suorana, mutta sekään ei riittänyt voittoon. Kauhajoen Karhubasket vei Korisliigan Suomen mestaruuden viikko sitten perjantaina. Rannikon vieressä Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo, Salon Seudun Sanomat.

 

PIENOISMAAILMA. Nuori taiteilijalupaus -apurahan saanut turkulainen kuvataiteilija kiinnostui kasveista, suljetuista systeemeistä ja utopioista. Lilli Haapala on kasvattanut kasveja suljetuissa ja keinotekoisissa pienoismaailmoissa. Hän on kiinnostunut myös utopioista ja tulevaisuuden suljetuista systeemeistä. Kuva: Marttiina Sairanen, Turun Sanomat.

 

LEIVONNAISIA JA SÄVELIÄ. Raumalaiset ystävykset Mirjami Lahtinen ja Linnea Kieloniemi päättivät toteuttaa unelmansa ja perustaa kesäkahvilan. Kahvila sijaitsee Laitilan Kauppilan umpipihan kahviossa. Ystävykset aikovat leipoa itse kaikki leivonnaiset. Lisäksi kahvilasta saa pianotunteja, sillä kumpikin nuori yrittäjä soittaa pianoa. Kuva: Hanna Hyttinen, Laitilan Sanomat.

 

VIESTIJUOKSUN JUHLAA. Euroopan suurin vuosittainen koululiikuntatapahtuma, ruotsinkielisten koulujen viestijuoksutapahtuma on hyvätunnelmaista liikunnan juhlaa. Tämän vuoden Stafettkarnevaleniin Turussa osallistuu 215 koulua ja 1 905 joukkuetta. Kuva: Lydia Toivanen, Turun Sanomat.

 

TYÖMAA. Tulevana kesänä Kaarinassa urakoidaan kahta odotettua liikennetyötä. Keskusta saa toisen kiertoliittymän, ja Pyhän Katariinan tien ja Kurkelantien risteykseen tulee viimein hartaasti odotetut liikennevalot. Pyhän Katariinan tien ja Paraistentien risteyksessä on kesän ajan ajeltava varovasti, sillä liikennevalot on poistettu ja tietyöt ovat käynnissä. Kuva: Kaisu Hautamäki, Kaarina-Lehti.

 

Viikon kuvat -sarjassa mukana olevat lehdet: Auranmaan Viikkolehti, Kaarina-lehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, Loimaan lehti, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Turun Sanomat ja Uudenkaupungin Sanomat.