Kolme Esan urheilijaa valittiin EM-kisoihin Berliiniin

0

Kolme Someron Esan urheilijaa valittiin 15 muun kanssa elokuun 6.–12. päivinä pidettäviin Berliinin EM-kisoihin. Kisamatka varmistui hallikauden ja alkukesän kilpailujen perusteella Minna Nikkaselle ja Tommi Holttiselle seiväshypyssä sekä Henri Liipolalle moukarinheitossa.
Parhaillaan viikonlopun Someron Seiväskarnevaaleihin keskittyvä Minna Nikkanen on toistaiseksi ainoa naisten seiväshyppyyn valittu EM-edustaja. Nikkaselle odotetaan seuraa lähinnä myös Somerolla kilpailevista Saga Anderssonista ja Wilma Murrosta.
Miesten seiväshyppyyn valittiin samalla koko EM-rajan saavuttanut nuori suomalaistrio, Holttisen lisäksi Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää ja Karhulan Urheilijain Tomas Wecksten. Kolmikko nähdään Someron Seiväskarnevaaleilla.
Kaustisten moukarikarnevaaleilla kisaava Henri Liipola on toistaiseksi ainoa miesten moukariedustaja. Joukkuetta täydennetään vielä Kalevan Kisojen jälkeen.
Kun aiemmin oli valittu jo viisi urheilijaa, niin kaikkiaan Suomen EM-joukkueeseen on nyt valittu 23 edustajaa, joista kolme edustaa Someron Esaa. Holttinen ja Liipola ovat ensikertalaisia aikuisten arvokisoissa, kun taas Minna Nikkaselle kisat ovat jo kahdennettoista ulkoratojen arvokisat.

Lue myös:  Viikon kuvat: Hammaspesukoira, jääcurling ja todisteita henkimaailmasta