Yritysten tuottamaa aineistoa: Teräksen taitajat kestävät kilpailun paineet

0

 

Jari Vaittinen (vas.) keskustelee uudessa jauhemaalaamossa työskentelevän Joni Portaan kanssa.

Uusia osaajia etsitään jatkuvasti

Somerolainen Jaatimet työllistää runsaat 40 teräsrakentamisen ammattilaista. Uutta työvoimaa nuorekkaaseen ja energiseen joukkoon etsitään koko ajan. Seuraavien parin vuoden aikana tavoitteena on työllistää viisi uutta tekijää.
– Markkinoilla ei ole valmiita osaajia. Kaikki työntekijämme ovat kouluttautuneet työn kautta. Riittää, että löytyy alasta kiinnostunut, innostunut ja positiivinen tyyppi, joka sopii porukkaamme, toimitusjohtaja Jari Vaittinen toteaa.
Hän pitää yritystä kiinnostavana työnantajana. Nykyisten yli sadan käynnissä olevan projektin parissa täystyöllisyys jatkuu pitkälle ensi kevääseen. Maltillinen kasvu jatkuu seuraavatkin vuodet.
Myös työolosuhteisiin on panostettu. Vanha halli on remontoitu valoisaksi ja toimivaksi. Juuri valmistunut hallilaajennus paransi työoloja merkittävästi. Nykyaikaiset 6 000 neliön tuotantotilat vievät harkitusti ajatukset pois perinteisestä, pimeästä konepajasta.
– Uskon, että sellaista jälkeä teet, millaisissa tiloissa toimit. Meillä on lattialämmitys, hyvä valaistus, ilmanvaihto – ja firma tarjoaa ilmaiset kahvit joka päivä, Vaittinen virnistää.
Muutenkin Jaatimet on hoitanut asiansa hyvin. Hyvät ja näyttävät referenssit ruokkivat uutta.
– Olemme saaneet erityisesti sairaala-, koulu- ja teatterimaailmassa isoja onnistumisia. Osaamisemme tunnetaan hyvin niissä piireissä. Esimerkiksi uuden Lastensairaalan 500 teräsovea poiki vielä isommat urakat Jyväskylän ja Vaasan aluesairaaloihin.

Vahva osaaminen
paketoidaan tuotteiksi

Helsingin Musiikkitalo vuosikymmenen alussa oli käännekohta: sen ääntä eristävien teräsovien myötä Jaatimet lopetti vakio-ovien valmistamisen ja keskittyi mittatilaustyönä toteutettaviin erikoisratkaisuihin.
– Ammattitaito ja jatkuva tuotekehitys pitävät meidät alan kilpailussa vahvoilla. Me osaamme oikeasti tehdä sen, mitä arkkitehti haluaa, Jari Vaittinen kuvailee.
Jos siis tilaaja haluaa messinki- tai kupariverhoillun teräslasioven tai teräsrunkoisen petsatun tammioven, hän saa sellaisen.
– Arkkitehdeillä on monessa kohteessa hyvinkin erikoisia toiveita, joihin meiltä löytyy ratkaisu. Yhteen 1970-luvun kouluun toimitimme hiljattain pensselimaalattuja myrkynvihreitä ovia.
Työ- ja elinkeinoministeriöön Jaatimet toteutti Ateneumin taidekilpailussa suunnitellun teräslasiseinän, jonka lasipintojen välissä oli lehtikullasta toteutettu taideteos.
– Emme pitäydy tutussa ja turvallisessa, vaan olemme valmiit heittäytymään, Jari Vaittinen toteaa.
Palo-ovia ja -ikkunoita, teräsovia ja lasijulkisivuja valmistava yritys kehittää jatkuvasti tuotteitaan. Testatut ja tutkitut murronsuojaus- sekä äänen-, palon- ja lämmöneristysovet ovat jo yrityksen perusvalikoimaa. Niiden rinnalle ovat nousseet erilaiset turvaluokitellut, kuten radiosäteilyltä ja röntgensäteiltä suojaavat, tuotteet.
– Tuotteemme ovat suunniteltuja kestämään kovaa käyttöä ja kovia arkkitehtonisia vaatimuksia. Myös niiden ulkonäkö kestää paineet.
Menestyminen alalla vaatii omaa ideointia ja omien ajatusten myyntiä sekä niiden näppärää paketointia. Oikeaan kohteeseen on löydyttävä oikea tuote.

Jaatimet Oy
Jaatilantie 77, 31400 Somero
Puh. 020 740 1111
www.jaatimet.fi

Lue myös:  Hossinojallekin kosteikko Mättäänojan tapaan?