Riikka Gustafssonin hattu oli polttariseurueen käsialaa.
Kiviset leppäkertut ja linnunpesä hurmasivat
SOMERO-LEHTI 27.7.2010 06:23:53
Kesätorin hattupäivässä oli tänä vuonna luonnonmukaisuus eduksi. Ykköstilan jakaneissa hatuissa oli molemmissa koristeena muun muassa viljantähkiä.
Hattukilpailussa tuomarina ollut Ritva Ruokonen arvosti komeiden päähineiden lisäksi voittajissa asukokonaisuutta ja itse tekemistä.
Polttariensa myötä hattukisaan ilmoitettu Riikka Gustafsson sai emännän asunsa ja hattunsa kavereiltaan. Ensi lauantaina häitään viettävä Gustafsson epäili, että ystävät oli keksineet idean emännän asusta siitä, että sekä morsiamella että hänen sulhasellaan on molemmilla maatilat.
Voittajista Sirkka Lietu oli tehnyt hattunsa itse. Virkattua hattua somistivat kivistä tehdyt leppäkertut ja kaurantähkät. Lietu oli myös virkannut asuunsa hatun kanssa yhteensopivan sinisen laukun.
Kisailijoita hattupäivässä oli yhteensä parisenkymmentä.