Eemeli Salomäki oli ensimmäinen finaalin ulkopuolelle jäänyt
SOMERO-LEHTI 29.7.2010 14:16:54
Someron Esan Eemeli Salomäki putosi täpärästi loppukilpailusta Barcelonassa. Salomäki oli tuloksellaan 560 karsinnan 13. ja samalla ensimmäinen finaalista pudonnut kilpailija.
Salomäki aloitti kilpailunsa korkeudesta 530. Korkeudesta 540 Salomäki ylitti toisella yrityksellä.
– 550 Salomäki ylitti ensimmäisellään, minkä jälkeen hyppäsi riemuissaan voltin, kertoo Somero-lehden kirjeenvaihtaja Sari Alhava Barcelonasta.
– Eemeli oli myös selvästi seiväshyppypaikkaa lähellä istuvien koululaisten suosikki, Alhava kertoo.
Salomäki pudotti ensimmäisellä yrityksellään 560:sta, yritys meni läpijuoksuksi, mutta viimeisellään hän ylitti sen rimaa hipoen.
Korkeudesta 565 Salomäki pudotti ensimmäisellään ja toisellaan. Kun hänen takanaan olleet saksalaiset menivät korkeuden toisellaan yli, Salomäki putosi sijalle 13. Salomäen olisi ollut pakko ylittää ennätyskorkeutensa 565, mutta viimeinen ylitys jäi haaveeksi.
Finaaliin olisi riittänyt 560:n ylitys toisella.