Päätoimittaja Kirsi Seppälä
Sunnuntai, 5. helmikuuta.
Nimipäivät: Asser
Uutiset
Hämeen Härkätiellä matkaavat Eeva Koskela, Helena Sankari , Pirkko Lahti ja Eeva Uotila.

Hämeen Härkätiellä matkaavat Eeva Koskela, Helena Sankari , Pirkko Lahti ja Eeva Uotila.

Kuusikymppiset kävelivät Härkätien päästä päähän

SOMERO-LEHTI 5.8.2010 09:31:36

Neljä yli kuusikymppistä naista lähti viime lauantaina Turun tuomiokirkon edustalta kävellen kohti Hämeenlinnaa, jonne ryhmä saapuu huomenna perjantaina.

– Ajatus kävelystä Hämeen härkätien läpi syntyi, kun pohdin miten 40 vuoden jälkeen siirtyisin työelämästä eläkkeelle. Ihmiset tarvitsevat riittejä tänäänkin. Pitkä kävely toimii minulle riittinä, jossa siirryn nykyisestä elämänvaiheesta uuteen. Hämeen härkätie oli helppo valinta: se on riittävän lähellä, ja sen kautta voin kulkea sekä äitini lapsuusajan Someron että oman lapsuuspitäjän Lopen kautta, kertoo Helena Koskela.

– Pitkälle kävelylle kanssani tulevat yläneläiset Eeva Uotila ja Terttu Sankari sekä helsinkiläinen Pirkko Lahti (eläkkeellä

Suomen Mielenterveysseuran toimitusjohtajan tehtävistä).

– Yhteisenä ajatuksenamme on innostaa myös muita ikääntyneitä ihmisiä toteuttamaan unelmiaan mahdollisuuksiensa mukaan jo tänään, ettei tarvitse elää ”voiku” -elämää sitten myöhemmin. Ikääntyneilläkin on lupa unelmiensa toteuttamiseen.

Kvartetti yöpyi Somerolla Pitkäjärvellä ja keskustassa. Lue naisten matkasta perjantain Somerosta.

Uutiset
5. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
8. tammikuuta
7. tammikuuta
6. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
30. joulukuuta
29. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
26. joulukuuta
25. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
Copyright © 2002-2012 Paikallislehti Somero