Päätoimittaja Kirsi Seppälä
Sunnuntai, 5. helmikuuta.
Nimipäivät: Asser
Uutiset

Kansalaisopistolle suunnittelijaopettaja

SOMERO-LEHTI 17.8.2010 09:00:23

Opisto palkkasi päätoimisen suunnittelijaopettajan. Anne Turkulaisen vastuualueena on visuaalisen taiteen perusopetus sekä kuvataide- ja kädentaitojen kurssit. Järjestely koskee tässä vaiheessa lukuvuotta 2010–2011.

– Opiston tavoitteena on vakinaistaa suunnittelijaopettajan pesti. Tällä tavoitellaan jatkuvuutta opetuksen suunnitteluun, yhteistyötä opettajien välille ja pedagogista tukea sekä parempaa opetuksen laatua, kertoo sivistysjohtaja Laila Mäkelä.

Someron kansalaisopisto tarjoaa tänä syksynä kaikkiaan 115 kurssia ja luentoa. Ohjelmassa on paljon perinteisiä kielten, taideaineiden, kädentaitoja ja tietotekniikan kursseja, mutta myös ensimmäistä kertaa ohjelmassa olevia uutuuksia. Atk elää laskusuhdannetta, kielet vastaavasti noususuhdannetta.

Someron kansalaisopiston kurssisihteeri Riitta Ryhtä ja sivistysjohtaja Laila Mäkelä ovat huomanneet, että ihmisiä kiinnostaa hyvinvointi monelta eri kantilta.

Opisto järjestää pitkästä aikaa matkailuoppaan peruskurssin. Syksyllä alkava kurssi toteutetaan Suomen opasliiton hyväksymän ohjelman mukaisesti. Siihen kuuluu luentoja, tutustumiskäyntejä ja paljon Somero-tietoutta, kuten tutustumista paikalliseen historiaan. Harjoitustyönä kootaan pohjaa oppaan Somero-oppaalle.

Uusi aluevaltaus on pitkäaikaistyöttömien koulutus. Kurssilla opiskellaan muun muassa työelämän pelisääntöjä, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä ATK:n perusteita ja tiedonhakua internetistä.

Puutyön rinnalle on saatu Rauta taipuu-kurssi. Sen toivotaan vetävän opistoon miehiä, jotka ovat opiston kursseilla useimmiten vähemmistönä. Someron kurssilaisista 80 prosenttia on ollut naisia ja 20 prosenttia miehiä.

Kursseille ilmoittautuminen alkaa perjantaina 20. elokuuta. Opetus starttaa 6. syyskuuta, ja taiteen perusopetus viikkoa aiemmin.

Uutiset
5. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
8. tammikuuta
7. tammikuuta
6. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
30. joulukuuta
29. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
26. joulukuuta
25. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
Copyright © 2002-2012 Paikallislehti Somero