Linnea Harala juoksi SM-pronssia.
Someron tytöille ja pojille viisi SM-mitalia
SOMERO-LEHTI 24.8.2010 16:24:08
Erittäin hyvin menestyivät somerolaisseurojen tytöt ja pojat nuorimpien ikäluokkien, eli 14–15-vuotiaiden, yleisurheilun SM-kisoissa Helsingin Eläintarhan kentällä viikonloppuna.
Kotiin tuomisina oli viisi SM-pronssimitalia. Mitaleiden lisäksi saavutettiin kuusi sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.
Mitaleista vastasivat Somerniemen Veikkojen Linnea Harala T15-sarjan 2000 metrillä sekä Someron Esaa edustavat Jenni Vuori 15-vuotiaiden keihäässä, Otto Nieminen P14-sarjan 300 metrillä ja Jani Pihkanen P15-moukarissa. Yhdessä Ilari Lahtisen kanssa pojat saivat kisasta lisäksi pronssiset joukkuemitalit.
Linnea Harala teki tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan viettävän seuransa Somerniemen Veikkojen urheiluhistoriaa olemalla sen ensimmäinen SM-kilpailuissa mukana ollut yleisurheilija. Ja historiaa tuli myös ensimmäisen voitetun yleisurheilumitalin muodossa. Tyttöjen 2000 metrin kisassa loppusuoran kiritaistelussa Harala ylti hienosti pronssille uudella Someron ennätysajalla 7.00,59. Kärkikaksikko oli tuossa vaiheessa jo noin 40 metriä edellä.
Harala juoksi päivää aiemmin 800 metrin kilpailussa ennätysajallaan 2.24,60 kokonaiskisan seitsemänneksi. Epäonnekseen hän joutui juoksemaan etukäteisaikojen perusteella hitaammassa erässä ollen sen ennakkoon nopein ja oli siinä myös selvästi erävoittaja, mutta ei päässyt kisaamaan parhaita vastaan.
Someron Esan Jenni Vuori jatkoi somerolaistyttöjen ja naisten menestyksekästä keihäsperinnettä, joka on tuonut seuralle nyt jo 23 SM-mitalia. Pronssikaari kaartoi 43,58:aan ja jäi vain 19 sentin päähän kakkossijasta. Kilpailun voittaja Nakkilan Anu Poutanen heitti 47,78. Toisessa lajissaan kiekossa Jenni Vuori oli kahdeksas uudella ennätystuloksellaan 36,78 metriä.
Otto Nieminen paransi 300 metrin ennätystään SM-finaalissa lähes sekunnin ja juoksi uuden Someron ennätysajan 38,07. Kisan kärkipari Turun Joel Lapinlammen johdolla liikkui vajaan sekunnin edellä. Toisella matkallaan 100 metrillä Nieminen oli myös hienosti viides ajalla 11,94 (tuuli +2,4) ja juoksi alkuerässä hyväksytyssä +1,7 tuulessa ennätyksensä 11,92.
Jani Pihkanen heitti moukarissa upean kisan ja voitti pronssia uudella omalla ja Someron ennätystuloksella 61,35. Aiemmin Pihkanen oli heittänyt vain yhden heiton yli 60 metrin ja nyt hänen kaikki neljä hyväksyttyä heittoaan kantoivat yli 60 metrin. Kärkiparille Noormarkun Waltteri Lahtiselle ja Petäjäveden Marko Järviselle hän ei mahtanut mitään, sillä he heittivät vielä yli 10 metriä pidemmälle. Esalle joukkuepronssin varmistanut Ilari Lahtinen heitti 25,97 ja oli 20.
Esan Sanni Verho heitti T14 moukarikisassa seitsemänneksi tuloksella 39,73 ja Mira Teräväinen oli 16. ennätystuloksellaan 29,67. Joukkuekilpailussa tytöt olivat viidentenä vain sentin neljännestä sijasta, mutta kärkikolmikko oli karussa yli 10 metrin päässä.
Aulis Tiensuu