Päätoimittaja Kirsi Seppälä
Sunnuntai, 5. helmikuuta.
Nimipäivät: Asser
Uutiset
Pertti Toukkari esittelee vieraille Lahden kartanon kotiopettajan Kimalan kartanon pihapiiristä 1800-luvun puolivälissä maalamaa taulua. Talon katto on myöhemmin muutettu satulakatoksi.

Pertti Toukkari esittelee vieraille Lahden kartanon kotiopettajan Kimalan kartanon pihapiiristä 1800-luvun puolivälissä maalamaa taulua. Talon katto on myöhemmin muutettu satulakatoksi.

Waltzereita Kimalan kartanossa

SOMERO-LEHTI 31.8.2010 06:01:30

Muinaista kartanokulttuuria ei enää Suomessa ole, mutta Kimalan kartanon vanha päärakennus on palautettu upeaan, 1700-luvun ja Maria Avellanin, omaa sukua Waltzer, aikaan.

Somero oli aikanaan Pohjoismaiden suurin ikkunalasin tuottaja. Somerolta lasiteollisuus poiki vahvana myös muualle Suomeen.

Lasitehtaan perusti Somerolle Åvikin kartanon omistaja Jacob Reinhold Depong (de Pont) vuonna 1748. Tuotanto jatkui aina vuoteen 1833, jolloin tehdas tuhoutui tulipalossa.

Lasinpuhaltajamestariksi saapunut Anewald Waltzer (1720–1752) oli Suomeen saapuneen Waltzerien sukuhaaran kantaisä.

Waltzerien suku liittyi Kimalaan avioliiton kautta vuonna 1822, jolloin 46-vuotias Jacob Avellan meni naimisiin 20-vuotiaan Maria Waltzerin kanssa. Lauantaina Waltzerien sukuseura pääsi tutustumaan Kimalan kartanon vanhaan päärakennukseen, jonka omistavat Ullamaija ja Pertti Toukkari.

Yläkerran hopeasali on entistetty uudelleen. Lankkulattia ja -katto edustavat selkeästi 1700-lukua.

Ulla-Maija Heikkinen, omaa sukua Waltzer keskusteli Juhani Lakion kanssa punaisessa kamarissa.

Pertti Toukkari esittelee vieraille Lahden kartanon kotiopettajan Kimalan kartanon pihapiiristä 1800-luvun puolivälissä maalaamaa taulua. Talon katto on myöhemmin muutettu satulakatoksi.

Vanhoja asiakirjoja on seinillä ja myös tämän sinisen kamarin piirongin laatikoissa.

Keittiö on käytössä. Koko rakennus on yksityiskoti.

Åvikin lasia oli Waltzereita varten esillä pulloina ja monenvärisinä sirpaleina.

Jyrki Ylijoki laski Somerolla muistokukat isoäidin isänsä, Aadolf Fredrik Waltzerin haudalle.

Ullamaija Toukkari on tehnyt miehensä Pertti Toukkarin kanssa arvokkaan työn Kimalan kartanon päärakennuksen kunnostamiseksi. Muun muassa yläkerran punaisen ja sinisen kamarin savelle maalatut seinät ovat Ullamaija Toukkarin käsien työtä.

Uutiset
5. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
8. tammikuuta
7. tammikuuta
6. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
30. joulukuuta
29. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
26. joulukuuta
25. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
Copyright © 2002-2012 Paikallislehti Somero