Päätoimittaja Kirsi Seppälä
Keskiviikko, 22. helmikuuta.
Nimipäivät: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hilda
Uutiset

Apurahaa kivimeijerin näyttelylle, lasten taidepajoihin ja Suviheinärockiin

SOMERO-LEHTI 27.1.2012 15:22:29

Varsinais-Suomen taidetoimikunta myönsi Pitkäjärven taide ja kulttuuriyhdistykselle, Keanne van de Kreekelle ja Someron Elävän Musiikin Yhdistys Svengille avustukset.

Pitkäjärven taide ja kulttuuri järjestää ensi kesänä Sillanpään meijerillä Jäätulituoli-näyttelyn, joka rakennetaan muotoilun, valokuvauksen ja kuvataiteen sisällöistä. Taidetoimikunnalta heltisi siihen sekä valokuvaus- ja maalauskurssin järjestämiseen 2 800 euron kuvataiteen valtionavustus.

Kuvataiteilija Keanne van de Kreeke sai 1 000 euroa lastenkulttuurin edistämiseen. Rahat hän käyttää lasten työpajoihin sekä näyttelyyn, jossa kirja, tarina, kuvat ja lasten tekemät luomukset yhdistetään.

Svengin 700 euron avustus menee Suviheinärockin järjestämiseen. Paikalle hankitaan pääesiintyjäksi tunnettu bändi ja sen lisäksi annetaan paikallisille kokoonpanoille soittoaikaa.

Varsinais-Suomen taidetoimikunta jakoi tälle vuodelle apurahoina ja avustuksina yli 300 000 euroa. Saajina oli 122 tahoa.

Uutiset
21. helmikuuta
20. helmikuuta
18. helmikuuta
17. helmikuuta
16. helmikuuta
14. helmikuuta
13. helmikuuta
10. helmikuuta
9. helmikuuta
7. helmikuuta
6. helmikuuta
5. helmikuuta
4. helmikuuta
3. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
22. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
8. tammikuuta
Copyright © 2002-2012 Paikallislehti Somero