Kaupunki harkitsee palvelujen ulkoistamista elokuussa Lamminniemeen valmistuvan tehostetun palveluasumisyksikön osalta. Aiempi suunnitelma oli, että rakennukseen sijoitettava ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelutuotanto järjestetään kaupungin tuottamana.
Perusturvalautakunta haluaa laskelmia ja tietoja, esimerkiksi siitä, mitä asumispalvelut maksavat ja millainen on laatu yrityksen ja kaupungin hoitamana. Saatuaan edut ja haitat tietoonsa, se vasta päättää, esittääkö kilpailutuksen hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.
Perusturvajohtaja Taru Nordlundin ehdotus on, että kaupunki tekee kahden vuoden sopimuksen kilpailutetun yrittäjän kanssa. Sinä aikana nähdään, toimiiko homma vai ei.
– Jos kaupunki katsoo, ettei palvelu toimi, niin otetaan se takaisin kaupungin omaan hoitoon. Tai vaihdetaan palveluntuottajaa. Päätös ostaa yksityiseltä palveluja, ei tarvitse olla lopullinen.