Perhekahvila löysi kodin kerrostalokolmiosta Hirveläntieltä

0

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Someron paikallisyhdistyksen ylläpitämän perhekahvilan uuden toimipaikan etsintä on päättynyt. Kaupungilta saatiin kokoontumispaikaksi Kiinteistö Oy Somerasuntojen kerrostaloasunto Hirveläntien varrelta. Kolmiossa on lapsille tilaa temmeltää ja aikuisille jutella.
Somerolaiset lapsiperheet kokevat toiminnan tärkeäksi. Perhekahvila on henkireikä. Päivän askareet jäävät hetkeksi kotiin. Vanhemmat saavat seuraa ja vertaistukea, sekä lapset leikkikavereita.
Moni Somerolle muuttanut on perhekahvilan kautta tutustunut paikkakuntalaisiin ja sen palveluihin.
Perhekahvila on avoinna kerran viikossa torstaiaamupäivisin.
Aiemmin perhekahvila kokoontui Jukolassa. Tilat menivät alta, kun yläkoululaiset ja lukiolaiset tarvitsivat sen opetuspaikaksi, Kiiruun koulun ja Someron lukion väistötiloiksi.

Äidit Heli Messi (vas.) ja Marika Nieminen pitävät MLL:n perhekahvilatoimintaa tärkeänä. – Se antaa piristysruiskeen päivään, kotiin ja pyykinhoitoon, tuumaa Heli Messi, jolla oli mukanaan 1-vuotias Viljami-poikansa ja Marika Niemisellä Julianna-tyttärensä, viisivuotias Jami hääri leikeissä muiden lasten kanssa.