
Hiidenlinna avaa ovensa tänään. Linnan yrittäjä vaihtui vuodenvaihteessa, kun yrittäjä Sami Uotila osti Hiidenlinnan Reino ja Marja Koivuniemeltä. Hiidenlinna on auki lauantaisin ja sunnuntaisi sekä tiistaisin ja torstaisin, sekä muina aikoina tilauksesta ryhmille.
Linnassa on kesän aikana kolme näyttelyä. Kesäkuun taiteilija on Åke Utter. heinäkuussa esille tulee rafael Wardin teoksia ja elokuussa Emil lapelan taidetta.

Hiidenlinnassa on tehty mittava remontti piha-alueella. Myös sisätiloja on jonkin verran uusittu.