Someron kaupungin keskusta-alue oli yli vuoden ilman hyötyjätteen kierrätyspistettä, kun vanhasta jouduttiin luopumaan. Monien neuvottelujen jälkeen jäteastioille on nyt löytynyt uusi paikka ja katokset löytyvät tätä nykyä keskustan S-marketin takapihalta, Joensuuntien varrelta.
Parkkipaikan reunalla on kolme jätekatosta, joista yhdessä on neljä astiaa keräyslasille ja kahdessa kahdeksan astiaa keräysmetallille. Katoksissa on lisäksi pienet roskikset muovipusseja varten. Muut roskat tulee toimittaa Someron jäteasemalle.
Miten ensimmäinen käyttöviikko on lähtenyt liikkeelle, palveluneuvoja Suvi Lehtinen Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:stä?
– Erittäin siististi. Jokaisessa astiassa oli juuri sitä mitä niissä kuuluukin olla, lasipurkkeja ja -pulloja sekä pienmetallia. Katoksiin ei oltu jätetty mitään ylimääräistä.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että pisteelle löytyi uusi sijainti ydinkeskustasta. Sitä on kaivattu ja sen perään on kyselty tasaisesti koko kierrätyspisteen poissaolon ajan, ” Lehtinen toteaa.
– Pisteestä löytyy lisäksi kolme kappaletta UFF:n keltaista vaatekeräyslaatikkoa ja sinne saadaan myöhemmin iso astia myös keräyspaperille.
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n lajitteluohjeet:
– Keräyslasi: pantittomat lasipullot ja lasipurkit
– Keräysmetalli: korkeintaan paistinpannun kokoiset metalliesineet, pantittomat juomatölkit, säilyketölkit, alumiinipakkaukset ja -folio.