Aluehallintovirasto on myöntänyt 10 000 euron liikuntapaikkatuen monitoimikentän rakentamiseen Pitkäjärven koulun yhteyteen.
Monitoimikentän on arvioitu maksavan salaojituksineen, perustuksineen, rakenteineen kaikkineen noin 40 000 euroa.
Tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo, että aloittaminen menee elo-, syyskuulle.
– Meidän pitää kilpailuttaa hanke ja tarvitaan muitakin selvityksiä ennen kuin päästään alkuun. Kesällä ei vielä toimeen päästä.
Valtuuston päätti viime vuoden lopulla budjettikokouksessaan, että Pitkäjärven koululle rakennetaan monitoimikenttä vuoden 2014 aikana ja Oinasjärvelle tuonnempana.
Monitoimikentän rakentamista ei ole aloitettu aiemmin, koska hankkeeseen haettiin tukieuroja useammalta suunnalta. Se oli kuitenkin päätetty, että kenttä hoidetaan Pitkäjärvelle vaikka kaupungin omin varoin, jos ei tukieuroja saada.