Palvelutalo Tervaskannon pääsy mukaan Yleisradion televisio-ohjelmaan ja samalla vanhustenhoidon kehittämisohjelmaan oli onnenpotku. Ohjelmassa ja prosessissa on mukana geriatrian asiantuntijoita, jotka antavat oman asiantuntemuksensa työntekijöiden ja vanhuksien käyttöön.
Kaupungin palveluasumisen esimies Susanna Kaunisto toivoo ohjelmasta alkusysäystä hoivapalvelujen kehittämiselle.
Kaunisto toivoo kokonaisvaltaista muutosta eli pois laitosmaisuudesta kaavamaisuudesta kohti kodinomaista hoivapalvelua.
– Tämä on asukkaiden koti. Työn ei pitäisi mennä rutiineiden mukaan, vaan siten, miten vanhus haluaisi kotonaan toimia. Tiedän, että meidän työntekijöillä on motivaatiota tähän muutokseen. Hienoa, että saamme nyt siihen mahdollisuuden ja myös asiantuntijoilta tukea, kertoo Susanna Kaunisto, joka johtaa vanhusten palvelutalo Tervaskantoa ja Rauhankallion ryhmäkotia.
Tervaskanto valikoitui yli 150 ehdotuksen joukosta vanhusten hoivakotien kehittämiskohteeksi. A-studion ohjelmatiimi etsi tavallista vanhustenhoidon yksikköä, josta tehdä entistä parempi paikka sekä asukkaille että henkilökunnalle. Televisio-ohjelman ja dokumentoinnin kautta muutkin hoivakodit saavat virikkeitä toimintaansa.
Syksyllä alkavat sarjan lähetykset A-studiossa. Kehittämistyö ja sen dokumentointi televisiossa ja netissä lähtee varsinaisesti liikkeelle syyskuussa.