Kesä lisää kotimaisten tuotteiden kutusta.
Kasviksista esimerkiksi tomaatin kulutus nousee lisääntyvän kotimaisen tarjonnan seurauksena. Muita kesätuotteita vihanneksissa ovat suomalaiset paprikat, varhaisperuna, nippusipuli, nippuporkkana, kaali, herneet ja pavut. Vain kesäsesongissa saatavilla olevia kotimaisia salaatteja ovat esimerkiksi avomaan punainen jääsalaatti, avomaan jääsalaatti ja roomansalaatti.
Suomalaisten pientuottajien tuotteiden suosiolla on merkittävä työllistävä vaikutus varsinkin alueellisesti. Suomalaisen Työn Liitossa on laskettu, että jos suomalaiset ostaisivat kymmenellä eurolla kuukausittain enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluita, syntyisi Suomeen 10 000 uutta työpaikkaa vuositasolla.
Vaikka alhaisempi hinta houkuttaa, kannattaa kulutustapojen työllistävä vaikutus pitää mielessä tuotteita valitessa.
Kuluttaja tunnistaa kotimaiset kasvikset Sirkkalehtimerkistä. Hyvää Suomesta -merkki on suomalaisten pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki. Avainlippu-merkityt tuotteet on valmistettu Suomessa.
Kesäkuluttajan tärkeimmät ostospaikat ovat tori (63 prosenttia), marketit (57 prosenttia) ja pienet kaupat (43 prosenttia). Kesällä kuluttajat ovat tutkimuksen mukaan spontaanimpia (63 prosenttia) ja elämyshakuisempia (68 prosenttia).
Toisaalta 45 prosenttia suomalaisista tekee kesällä enemmän heräteostoksia. Lomalla halutaan tehdä ruokaa helposti ja nopeasti. Kesällä maistuvat helpot puolivalmiit, esimerkiksi valmiiksi maustetut lohifileeannospalat tai palvelutiskin valmiit kalavartaat ja nyytit sekä lohimedaljongit. Lisäksi ruodottomat vaaleat kalafileet kiinnostavat kuluttajaa entistä enemmän.