Pitkäjärven entistä kyläkauppaa on remontoitu esikoululaisten ja päiväkotilasten käyttöön kuukauden päivät. Näillä näkymin 15 eskarilaista aloittaa tiloissa kouluelämään tutustumisen maanantaina elokuun 18. päivä. Päiväkodin noin 12 lapsen joukko muuttaa tiloihin, kunnes piha saadaan kuntoon.
– Tiistaina on loppusiivous. Keskiviikkona kaupunki tekee muuton ja tuo tavaroitaan paikalle. Perjantaina on rakennuksen lopputarkastus, kertoo kiinteistön omistaja ja remontin hoitanut Marko Toivonen.
Päiväkodin ja eskarin käytössä on 240 neliötä. Sisällä on kolme ryhmätilaa, joista yksi on yhdistetty lepotila ja yhdessä on myös ruokailu. Yksi huone rakennettu keittiöksi. Lisäksi on isot vessa ja peseytymistila.
Eteinen on reilu. Päiväkodin sisäänkäynti on talon Pitkäjärven Maamiesseuran puoleisessa päädyssä. Turuntien puoleinen ovi jää varauloskäynniksi. Uuden sisäänkäynnin yhteyteen on rakennettu ulkovarasto.
Pihaa on noin 600 neliötä, joka on aidattu. Ulkoleikkitelineet siirretään muilta päiväkodeilta. Vuokralainen eli kaupunki hoitaa pihatyöt.
